Font:Smaller АаLarger Aa
NELJÄS NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus
Tituksen talon edusta
(Titus ja Marcus tulevat; sitten nuori Lucius, ja Lavinia, juosten hänen jälkeensä.)
POIKA
Oi, auta, vaari! Mua kaikkialla
Lavinia-täti vainoo, miks, en tiedä. —
Kas, setä Marcus, kuinka rientää hän! —
En tiedä, rakas täti, mitä tahdot.
MARCUS
Tule, Lucius, älä tätiäsi pelkää.
TITUS
Hän ei tee pahaa; hän sua rakastaa.
POIKA
Niin rakasti, kun isä Roomass' oli.
MARCUS
Lavinian merkit mitä tarkoittavat?
TITUS
Laps, älä pelkää. – Jotain tarkoittavat. —
Kas, Lucius, kuinka sinusta hän pitää;
Johonkin tahtoo sua kanssaan viedä.
Niin uskost' ei Cornelia pojilleen
Lukenut, kuin hän sulle, runoutta
Ja Tulliuksen Oratoria.
MARCUS
Sin' etkö arvaa, mitä hän sun tahtoo?
POIKA
En tiedä, enkä osaa arvata;
Jos ei vain hulluuden se liene puuskaa.
Ma kuulin usein vaarin sanovan,
Ett' ylellinen suru vikaa mielen,
Ja luin, että Troian Hecuba
Surusta hullaantui; siit' aristuin,
Mua täti hyvä rakastaa, sen tiedän,
Yht' armaasti kuin oma äiti, eikä
Mua muuten säikäyttäis kuin raivopäissään;
Siks heitin kirjat pois ja pakenin, —
Mut suotta ehkä. Anteeks, hyvä täti;
Mut jos vain setä Marcus mukaan käy,
Niin mielelläni, täti, teitä seuraan.
MARCUS
Teen tahtos, Lucius.
(Lavinia kääntää ylösalaisin kirjat, jotka Lucius on pudottanut.)
TITUS
Mitä nyt, Lavinia? —
Hän mitä, Marcus, tuolla tarkoittaa?
Haluaa varmaan jotain kirjaa nähdä. —
Mik' on se näistä? – Aukaise ne, poika. —
Ei, sinä viisaamp' olet, lukeneempi,
Valitse joku kirjastostani;
Näin ilku suruasi, kunnes taivas
Tuo ilmi tämän pillan tekijän. —
Sano, mikä kirja?
Miks vuorottain noin käsiään hän nostaa?
MARCUS
Hän varmaan tarkoittaa, ett' oli monta
Rikokseen yhtynyttä, – monta varmaan; —
Ja ehkä huutaa taivaan kostoa.
TITUS (Luciukselle)
Hän mitä kirjaa tuossa koperoi?
LUCIUS
Ovidiuksen Metamorfooseja;
Se lahja äidilt' on.
MARCUS
Sen joukost' ehkä
Valitsi rakkaudesta vainajaan.
TITUS
Kas, kuinka kiirein lehtiä hän kääntää!
Hänt' auttakaa! Mit' etsii hän? – Lavinia,
Luenko minä? Tuo se synkkä taru
On Philomelasta, ja Tereuksesta,
Jok' yllätti ja hänet raiskasi.
Niin, raiskaus, varon ma, on tuskas syy.
MARCUS
Kas, veli, kuinka lehtiä hän näyttää!
TITUS
Laps armas, näinkö sinut yllätettiin,
Häväistiin, raiskattiin kuin Philomela
Mykässä, autiossa metsässä? —
Kas, kas! – Niin, tuommoinen se oli seutu,
Miss' oltiin riistan ajossa, – oo, ettei
Siin' ajoss' oisi oltu koskaan, koskaan! —
Sellainen, miks sen runo tässä kuvaa,
Juur' raiskaukseen ja murhaan luontainen.
MARCUS
Miks luonto moisen luolan loi, jos mieleen
Ei jumalille murhenäytelmät?
TITUS
Laps, merkki tee, – täss' on vain ystäviä: —
Tuon Rooman mieskö teki? Hiipikö
Nyt Saturninus, kuin Tarqvinius muinoin
Sodasta suorastaan Lucretian viereen?
MARCUS
Laps rakas, istu; – istu tähän, veli! —
Apollo, Pallas, Zeus, Mercurius,
Mua valaiskaa, ett' ilkimyksen löydän!
Kas tänne, veli; – katsohan, Lavinia:
(Kirjoittaa nimensä sauvallaan, jota ohjaa jalallaan ja suullaan.)
Täss' silko hiekka on; mua jäljittele,
Jos voit. Näet, käden avutta ma tuohon
Nimeni piirsin. Kirottu se sydän,
Jok' ajaa meitä moiseen kiusaukseen!
Laps hyvä, kirjoita, tuo vihdoin ilmi
Mit' aikoo kostettavaks jumalat.
He kättäs ohjatkoot, kun tuskas piirrät,
Jott' ilmi tulis pettäjät ja totuus!
(Lavinia ottaa sauvan suuhunsa, ohjaa sitä kädentyngällään ja kirjoittaa.)
TITUS
Oi, katso, veli, mit' on kirjoittanut:
Stuprum, – Chiron, – Demetrius.
MARCUS
Mitä? Mitä? – Tamoranko irstaat pojat
Tuon kauhean on tehneet verityön?
TITUS
Magni dominator poli Tam lentus audis scelera? tam lentus vides?
MARCUS
Mies hyvä, tyynny; vaikka tiedän, että
Se, mik' on tuohon hiekkaan kirjoitettu,
Kapinaan nostais itse hyvyyden
Ja imulapsen kostoon yllyttäisi.
Polvistu, veli, polvistu, Lavinia,
Polvistu, poika, Hectorimme toivo,
Ja vannokaatte – niinkuin Junius Brutus
Siveän, häväistyn Lucretian
Isälle sekä puolisolle vannoi, —
Ett' taiten noille gootti-pettureille
Lupaamme surmakoston valmistaa,
Verensä nähdä, taikka häpein kuolla.
TITUS
Tuo hyvä on, jos tietäisit vain, kuinka.
Mut varo: karhunpentuja jos ajat,
Vois emo herätä ja sinut haistaa.
Se leijonaan on liki liittynyt,
Selällään maaten tuota hyväilee se
Ja, kun se nukkuu, tekee mitä tahtoo.
Nuor' olet metsämieheks; jätä tuo!
Käy mukaan, minä vaskilehden hankin;
Nuo sanat siihen teräspiikill' uurran,
Ja kätken sen. Vois ärjy pohjainen
Hajoittaa hiekan kuin Sibyllan lehdet;
Siit' ota sitten selvä! – Mitä, poika?
POIKA
Ma sanon että, jos min' oisin mies,
Niin äitinsä ei makuuhuoneessakaan
Nuo Roomaan ikeelliset turvass' ois.
MARCUS
Niin, uljas poika! Samoin isäs usein
On tehnyt maalleen kiittämättömälle.
POIKA
Teen samoin minä, setä, jos saan elää.
TITUS
Mukaani tule asehuoneeseeni,
Siell' asestan sun, Lucius; sinä, poika,
Saat viedä keisarinnan pojille
Minulta lahjan heille varatun.
Ajathan asiani, teethän sen?
POIKA
Tikarin ajan heidän sydämmeensä.
TITUS
Ei, poika, ei, ma neuvon toisen keinon. —
Tule, tyttö! – Katso, Marcus, taloa.
Minä ja Lucius hoviss' uhkeilemme;
Niin totta, meitä vielä palvellaan.
(Titus ja Lavinia ja poika menevät.)
MARCUS
Oi, taivas, hyvän miehen voihkinanko
Sa kuulet, etkä helly, etkä sääli?
Tuot' auta houkkaa, Marcus; useammat
Löi hälle haavat suru sydämeen
Kuin kilpeen naarmut vihamies; on silti
Niin hurskas, ettei kostaa tahdo. – Kosta,
Taivas, kohlut vanhan Tituksen!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Huone hovilinnassa.
(Aaron, Demetrius ja Chiron tulevat toisista ovista, toisista nuori Lucius ja saattaja, kädessä kimppu aseita, joiden ympärillä on kirjoitettuja värssyjä.)
CHIRON
Demetrius, täss' on Luciuksen poika;
Hänell' on meille jotain asiaa.
AARON
Niin, houkan vaarin houkkaa asiaa.
POIKA
Arvoisat herrat, alamaiset teille
Tuon terveiset Andronicukselta, —
(Syrjään.) Tuhotkoon teidät Rooman jumalat!
DEMETRIUS
Suur' kiitos, rakas Lucius! Mitä uutta?
POIKA (syrjään)
Sit' uutta, että ilki-raiskaajiksi
On teidät paljastettu. – (Ääneen). Luvallanne,
Mun kauttan' isoisä teille laittaa
Upeimmat aseet asehuoneestaan
Ylevän nuoruutenne palkinnoksi,
Tuon Rooman toivon: nämä sanat käski
Mun teille sanoa ja teille antaa
Tään lahjan, jotta, jos ois tarvis joskus,
Teill' oisi hyvät varusteet ja aseet.
Näin jätän minä teidät, (Syrjään) verikonnat!
(Poika ja saattaja menevät.)
DEMETRIUS
Mitä? Käärö, ympärillä kirjoitus!
No, annahan kun katson:
Integer vitae, scelerisque purus,
Non eget Mauri jaculis, nec arcu.
CHIRON
Horatiuksesta värssy, tunnen sen:
Sen luin koulukirjasta jo aikaa.
AARON
Niin, värssy Horatiuksest', – aivan oikein!
(Syrjään.) Niin, siinä nähdään, mit' on olla aasi!
Ei pilaa tää; syyn nuuskinut on vanhus,
Ja aseet laittaa kirjoituksineen,
Jok' iskee ytimiin, vaikk eivät huomaa.
Jos viisas keisarinna jalkeill' ois,
Hän ukon sukkeluuden hyväksyisi;
Mut rauhan saakoon, rauhaton kun on. —
Niin, eikös onnen tähti meitä tuonut
Vieraina, jopa vankeinakin, Roomaan,
Näin korkealle meidät nostaakseen?
Tek' oikein hyvää mulle linnan portill'
Uhata tribuunia veljen kuullen.
DEMETRIUS
Enemmän mulle nähdä moisen herran
Madellen meitä lahjoin' imartavan.
AARON
Demetrius, eikö ollut hällä syytä?
Hyvinhän kohtelitte tytärtään.
DEMETRIUS
Oi, jospa tuhat olis roomatarta
Noin pinteessä ja himon saaliina!
CHIRON
Mik' armias ja ihmisrakas toivo!
AARON
Vain äidin puuttuu aamen.
CHIRON
Sit' ei puutu,
Vaikk' olis niitä tuhansia lisää.
DEMETRIUS
Pois tulkaa: rukoilkaamme jumalia
Tukemaan äitiämme tuskissaan.
AARON (syrjään)
Niin, perkeleitä; meill' ei jumalia!
(Torventoitauksia kuuluu.)
DEMETRIUS
Miks soivat linnassa nyt torvet noin?
CHIRON
Kai ilost', ett' on keisarilla poika.
DEMETRIUS
Vait, kuka tuossa?
(Hoitaja tulee, musta lapsi sylissä.)
HOITAJA
Huoment', arvon herrat!
Ken teist' on nähnyt Aaronin, sen maurin?
AARON
Maurin tai kauriin, se on yhtä kaikki;
Täss' Aaron on; mit' Aaronista tahdot?
HOITAJA
Oi, rakas Aaron, hukass' olemme!
Nyt auta, tai sun ikipiina perii!
AARON
Haa! Mitä kissan naukunaa on tää?
Mitä tulloa sa tuossa povees kätket?
HOITAJA
Mit' ei sais taivas nähdä: keisarinnan
Ja koko ylvän Rooman häpeää. —
Hän päästetty on, herrat, päästetty.
AARON
No, mistä?
HOITAJA
Sikiöstä, tiedän mä.
AARON
Jumala hälle suokoon rauhansa!
Minlaisen lahjan sai hän?
HOITAJA
Perkeleen.
AARON
Siis perkeleen on äiti! Hauska vesa!
HOITAJA
Kuvaton, ruma, musta, inha vesa!
Tuoss' on se, ilkeä kuin rupikonna
Tään seudun kauniin rodun keskellä.
Tuon äiti sulle laittaa, oman kuvas,
Ja käskee sun sen kastaa tikarilla.
AARON
Kirottu alju! Niinkö musta halpaa? —
Ei, pullosuu, sin' olet kaunis kukka!
DEMETRIUS
Mit' olet sinä tehnyt, konna?
AARON
Sen,
Mit' et saa sinä tekemättömäksi.
CHIRON
Teit äidillemme, konna, tuhotyön.
AARON
Tein äidillesi, konna, uho pojan.
DEMETRIUS
Teit siinä, hornan koira, tuhotyön.
Voi, kurjuutta! Voi, inhaa makua!
Kirottu moisen ruman pirun pentu!
CHIRON
Se ei saa elää.
AARON
Se ei kuolla saa.
HOITAJA
Sen täytyy, Aaron: äiti tahtoo niin.
AARON
Vai täytyy? Silloin ei saa muut kuin minä
Tuhota lihaani ja vertani.
DEMETRIUS
Sen rumpin pistän miekankärjelläni;
Tuo tänne se, teen pian siitä lopun.
AARON
Pikemmin miekka tää sun vatsaas kyntää!
(Ottaa lapsen hoitajalta ja paljastaa miekkansa.)
Murhaajat, tapatteko veljenne?
Kautt' taivaan tuikkivien kynttiläin,
Joist' iski leimu, kun tuo poika tehtiin,
Ken koskee tähän esikoiseeni,
Se tämän miekan tuimaan terään kaatuu!
Se kuulkaa, pojat: ei Encelodus
Ja Typhonin* kaikk' uhkailevat laumat,
Ei suur' Alcides, ei Mars-jumalakaan
Vie tätä saalist' isän käsistä!
Te, pojat punakat, te pölkkypäät!
Valkaistut seinät, kailot krouvikilvet!
On sysimusta väri paras väri,
Se kaikki toiset värit luotaan lykkää;
Ei valtameren kaikki vedet pestä
Voi valkeaksi luikon mustaa jalkaa,
Vaikk yhtenään se kylpee kuohuissa.
Sanokaa Tamoralle: mull' on ikää
Omaani puoltaa, siihen tyytyköön.
DEMETRIUS
Noin jalon emäntäskö aiot pettää?
AARON
Hän emäntäni on, tää minä itse,
Mun oman nuoruuteni voiman leima;
Tää mulle kalliimp' on kuin koko mailma,
Ja tätä koko mailmaa vastaan suojaan,
Tai Rooma saa sen vielä verin maksaa.
DEMETRIUS
Tää ikihäpeäks on äidillemme.
CHIRON
Tuost' äpärästä häntä ilkkuu Rooma.
HOITAJA
Vihoissaan hänet surmaa keisari.
CHIRON
Punastun, herjaansa kun aattelenkin.
AARON
Se etuus valkoisuudestanne, hyi!
Kavala väri, joka punastuksin
Sydämmen salahankkeet paljastaa!
Tää poika täss' on toista karvaa. Nähkääs,
Kuink' isälleen se musta suka nauraa,
Ikäänkuin sanois: "Omas olen, ukko".
Se veljenne on, herrat, saman veren
On ruokkima, jok' elon antoi teille,
Samasta kohdust' ilmoille on tullut,
Min vankeudessa tekin olitte;
Hän veljenne on suoraa polvea,
Mun leimaani vaikk' otsallaan hän kantaa.
HOITAJA
Mit', Aaron, vastaan keisarinnalle?
DEMETRIUS
Niin, mieti, Aaron, mitä tulee tehdä.
Me kaikki sinun neuvoos suostumme.
Laps pelasta, mut pelasta myös meidät.
AARON
No, istukaamme tuumaa pitämään.
Minä poikineni pidän tässä silmää.
Seis, siinä! Puhukaa nyt turvastanne.
(Istuvat.)
DEMETRIUS
Kuink' usea on nainen lapsen nähnyt?
AARON
Kas noin! Kun sovitaan, min' olen lammas;
Mut jos te tiuskaisette maurille,
Ei vuorten leijona, ei ärjäs kauris,
Ei meri riehu niin, kuin Aaron raivoo.
No, sano, kuink' on moni lapsen nähnyt?
HOITAJA
Cornelia, kätilö, ja minä itse,
Ei muuten kukaan muu kuin keisarinna.
AARON
Kätilö, keisarinna ja sa itse:
Kaks kyll' on vaiti, kun on kolmas poissa.
Mene, kerro tämä keisarinnalle!
(Pistää hänet.)
Pii, pii! Noin porsas vinkuu pistettäissä.
DEMETRIUS
Miks noin teet, Aaron? Mitä tarkoitat?
AARON
Hei, herraseni, politiikkaa vain!
Tuo pitkäkieli lörppä saisko elää
Ja rikoksemme ilmaista? Ei, herrat!
Nyt kerron teille koko tuumani.
Maamieheni on täällä, eräs Muley,
Jonk' eukko eilen pojan synnytti
Juur' näköisensä, valkoisen kuin tekin.
Hyväilkää isää, äiti lahjokaa,
Sanokaa heille, kuink' on asiat
Ja kuinka heidän lapsens arvoon pääsee
Ja itse keisarinkin perijäksi,
Kun poikaani se vaihdetaan, ja saadaan
Hovissa noussut myrsky hillityksi.
Hyväilköön keisari sit' omanaan.
Niin, herrat: tuolle minä lääkkeen annoin,
(Osoittaen hoitajaa.)
Te saatte pitää huolta peijaisista;
Täss' aho on, ja teiss' on reippautta.
Kun työ on tehty, vitkastelematta
Kätilö heti lähettäkää mulle.
Kun kätilö ja hoitaja on pois,
Niin naiset mielin määrin juoruilkoot.
CHIRON
Näen, Aaron, ettet ilmallekaan usko
Sa salaisuuttas.
DEMETRIUS
Tamoraa näin säästät,
Ja siitä hän sua kiittää poikineen.
(Demetrius ja Chiron menevät, kantaen pois hoitajan ruumiin.)
AARON
Nyt pääskyn lentimillä goottein luo!
Tään kalleuteni sinne talletan
Ja keisarinnan ystäville laitan
Salaiset terveiseni. – Tule, tule,
Sa paksuhuuli, täältä vien sun pois;
Sinä se tähän pulaan meidät saatoit.
Sua ruokin marjoilla ja juurilla,
Heralla, voilla; imeä saat vohlaa
Ja luolass' asua; ma soturiksi
Sun kasvatan ja laumain johtajaksi.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Julkinen paikka lähellä keisarin linnaa.
(Titus tulee, kädessä nuolia, joiden kärkeen on kiinnitetty kirjeitä. Hänen kanssaan Marcus, nuori Lucius ja muita sukulaisia.)
TITUS
Tule, tule, Marcus; – tässä paikka, langot —
No, poika, näytä amputaitoasi:
Vain tarkkaan tähtää, niin käy määrään nuoli.
Terras Astraea reliquit:
Muistathan, Marcus: pakeni ja meni!
Työaseet esiin! Teidän, langot, tulee
Hapaanne heittää, meret pohjustaa;
Vedestä ehkä hänet löydätte;
Ei, – siell' ei oikeutt' enempää kuin maalla! —
Te, Publius ja Sempronius, toimeen käykää:
Kuokalla kaivakaa ja lapiolla,
Maan sisus-uumenihin tunkekaa
Ja, tultuanne Pluton valtakuntaan,
Tää pyyntökirja hälle antakaa
Ja sanokaa, ett' oikeutt', apua
Andronicus hält' anoo, vanhus, jolta
Sydämmen särki kiittämätön Rooma. —
Ah, Rooma! Niin, tein onnettomaks sun,
Kun kansan äänet siirsin tuohon mieheen,
Jok' ilkeästi nyt mua kiduttaa. —
No, menkää, kaikki huolell' urkkikaa,
Hakekaa tarkkaan kaikki sotalaivat;
On keisar' ehkä hänet laivaan vienyt;
Mene ja mangu sitten oikeutta!
MARCUS
Oi, Publius, eikö surullista nähdä
Jaloa setääs häiriössä noin?
PUBLIUS
Siks onkin meidän pyhä tehtävämme
Hänt' öin ja päivin tarkkaan vaalia
Ja lempeästi oikkujansa noutaa.
Siks kunnes aika hellän avun tuo.
MARCUS
Ei, tuohon suruun apua ei ole.
Sotaiseen kostoliittoon goottein kanssa!
Ja koston saakoon kiittämätön Rooma,
Ja palkan Saturninus-petturi!
TITUS
No, Publius? No, hyvät herrat? Mitä,
Te joko hänet tapasitte?
PUBLIUS
Emme;
Mut Pluto teille lupaa, että Koston
Te saatte tuonesta, jos tahdotte.
Niin paljon tehtävää on Oikeudella
Zeun luona taivaassa ja muuallakin,
Ett' teidän täytyy hetki odottaa.
TITUS
On väärin noin mua viivykkeillä syöttää.
Palavaan järveen itse sukellan
Ja kantapäistä hänet sieltä nostan.
Olemme pensait', eikä setripuita,
Ei suuriluisia kuin kyklopit,
Mut rautaa, Marcus, selkäranka rautaa; —
Vaikk' eihän tätä tuskaa selkä kestä!
Ja kosk' ei maasta eikä manalasta
Saa oikeutta, niin taivaan jumalia
Me pyydämme, ett' alas Oikeuden
He lähettävät kostoks tuskillemme.
Nyt toimeen! Sinä, Marcus, ammut hyvin.
(Jakaa heille nuolia.)
Ad Jovem, sulle tuo; – tää ad Apollinem; —
Ad Martem, se on itseäni varten; —
Tuo Pallaan on; – tuo Hermeen; – tuo on, Cajus,
Saturnuksen, ei Saturninuksen:
Sehän ois suoraan tuuleen ampumista. —
Nyt, poika! – Ammu, Marcus, kun ma käsken.
Se totta tepsii, minkä kirjoitin;
Ei jäänyt ykskään jumal' anomatta.
MARCUS
Te kaikki nuolet hoviin ampukaa:
Näin korskaa keisaria kidutamme.
TITUS
Nyt jouset jänteen! (Ampuvat.) Bravo, Lucius-poika!
Juur' Neitseen kohtuun: Pallaalle se anna!
MARCUS
Min' ammuin penikulman ohi kuun:
Zeun kädess' on sun kirjeesi nyt varmaan.
TITUS
Haa, Publius! Mit' olet tehnyt? Kas,
Sa ammuit toisen sarven Taurukselta!
MARCUS
Sep oli somaa! Publius kun ampui,
Niin suuttui Härkä, tuustas Ariesta,
Ja Kauriin sarvet putosivat hoviin.
Ja ken ne löysi? Keisarinna konna.
Ja rouva nauroi, käski maurin viedä
Ne heti isännälleen lahjaksi.
TITUS
Niin oikein! Onneks olkoon armolle!
(Talonpoika tulee, kädessä koppa, jossa on kaksi kyyhkystä.)
Taivaasta sana! Posti tuli, Marcus!
Mit' uutta, mies? Sull' onko kirjeitä?
Oikeutta saanko? Mitä sanoo Jupiter?
TALONPOIKA. Niin, Jupi-Piiteri, se hirttomieskö? Hän sanoo, että on ottanut alas piitan; sillä miestä ei hirtetä ennen kuin ensi viikolla
TITUS
Ma kysyn: mitä sanoo Jupiter?
TALONPOIKA. Ah, herra hyvä, minä en tunne Juu-Piitertä: en ole ikänäni hänen kanssaan ryypännyt
TITUS
Mitä, konna, etkö sinä kuljeta – ?
TALONPOIKA
Kyllä, herra, kyyhkyjäni; en mitään muuta.
TITUS
Mut etkö ole tullut taivaasta?
TALONPOIKA. Taivaastako? Ah, herra, siellä en ole koskaan ollut. Jumala minua varjelkoon siitä röyhkeydestä, että tunkeutuisin nuorella iälläni taivaaseen! Olin vain kyyhkyineni menossa tripuuni-lepsun puheille jupakan vuoksi, joka on käymässä setäni ja erään keisarin miehen välillä
MARCUS. Mutta tämähän tulee aivan niinkuin tilattuna viemään perille anomuskirjasi. Anna hänen jättää kyyhkyset keisarille sinun puolestasi
TITUS. Sano minulle, voitko sinä jättää anomuskirjan keisarille oikein säädyllisesti?
TALONPOIKA
En, totisesti, en ole koskaan eläissäni ollut säätymies.
TITUS
Mies, tule tänne, jätä turhat lorut;
Vain anna keisarille kyyhkysi,
Ma hänelt' oikeutta sulle hankin.
Seis, varro, – tuossa kultaa vaivastasi!
Minulle tuokaa mustetta ja kynä. —
Jätäthän säädykkäästi anomuksen?
TALONPOIKA
Kyllä, herra.
TITUS. Siis tässä sulle anomuskirja omasta puolestasi. Ja kun tulet hänen luokseen, niin muista heti lähestyessäsi polvistua; sitten suudella hänen jalkaansa; sitten antaa kyyhkysi; ja sitten odottaa palkkaasi. Minä olen siinä käsillä; katso, että toimitat asiasi hyvin
TALONPOIKA
Sen lupaan, herra, minuun luottakaa.
TITUS
Mies, onko sulla veistä? Näytä tänne! —
Tuo veitsi, Marcus, kääri pyyntökirjaan —
Olethan laatinut sen oikein nöyrän. —
Ja kun sen olet keisarille vienyt,
Koputa oveeni ja vastaus tuo.
TALONPOIKA
Jumalan haltuun, herra; sen ma teen.
TITUS
No, Marcus, lähtekäämme. – Tule, Publius!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Keisarinlinnan edusta.
(Saturninus, Tamora, Demetrius, Chiron seuralaisineen tulevat,
Saturninuksen kädessä nuolet, jotka Titus on ampunut.)
SATURNINUS
Mit' arvelette tästä herjauksesta?
Näin onko koskaan Rooman keisaria
Ivailtu, kiusattu ja uhmailtu,
Siks' että tasan jakaa oikeutta?
Te tiedätte sen, niinkuin jumalatkin, —
Mit' ikään rahvaan korvaan kuiskikoot
Nuo rauhanhäiritsijät – ettei mitään
Lainvastaist' ole tehty röyhkeille
Tituksen pojille. Vaikk' onkin suru
Hält' älyn pimittänyt, saako silti
Hän meihin puuskiaan ja oikkujaan
Ja kostoaan ja katkeruuttaan purkaa?
Nyt kirjoittaa hän taivaalt' apua:
Kas, tuo on Zeulle, tuo Apollolle,
Hermeelle tuo, tuo sodan jumalalle!
Nuo somat lehdet, pitkin Roomaa lentäin,
Sen senaattia parjaavat ja meitä
Lain polkijaksi julki huutavat.
Ihanaa pilaa! Eikö totta, herrat?
Ikäänkuin Roomass' oikeutt' ei oisi!
Mut jos ma elän, tekohulluudella
Hän ei saa ivaans' enää kaunistaa,
Vaan tietköön, että Saturninuksessa
Viel' elää oikeus; ja jos nukkuukin se,
Hän herättää sen niin, ett' ylpeimmänkin
Kapinamiehen raivossaan se murskaa.
TAMORA
Suur' isäntäni, rakas Saturninus,
Eloni turva, aatosteni herra,
Oi, tyynny, kärsi ukon heikkoutta:
Hän poikans' uljaat kadotti, ja suru
Sydämmeen syvän leikannut on haavan.
Surussa häntä ennen lohduta,
Kuin että pientä rankaiset ja suurta
Tuon ivan vuoks. (Syrjään.) Näin tulee Tamoran,
Ovelan vaimon, kaikkein mieliks olla.
Mut, Titus, iskun sait sa, joka tuntuu
Sydämmen juuriin! Jos on Aaron viisas,
Käy kaikki hyvin: tyyneen ankkuroidaan. —
(Talonpoika tulee.)
No, poika hyvä, meitäkö sä etsit?
TALONPOIKA
Niin, tietystikin, jos teidän vapaasukuisuutenne on keisarillinen.
TAMORA
Olen keisarinna; tuoss' on keisari.
TALONPOIKA
Vai tuo se on! – Jumala ja pyhä Tapani antakoon teille hyvää iltaa!
Tuon tässä teille kirjeen ja pari kyyhkystä tässä.
(Saturninus lukee kirjeen.)
SATURNINUS
Pois viekää, palkaks oiti hirttäkää!
TALONPOIKA
Kuinka paljon rahaa saan?
TAMORA
Saat mennä hirteen, poika, kuuletko.
TALONPOIKA. Vai hirteen! Silloin maarinkin olen hankkinut kaulalleni autuaallisen lopun.
(Poistuu vartijain saattamana.)
SATURNINUS
Kavala, kuulumaton häväistys!
Moist' ilkikonnuuttako pitää sietää?
Kyll' arvaan, mistä tämä juoni johtuu.
Tuon kärsisinkö? Petturit nuo pojat,
Jotk' oikeus näki syypäiks veljen murhaan,
Minäkö laittomasti teurastin? —
Tukasta tänne laahatkaa se konna
Ei ikä häntä eikä arvo suojaa. —
Tuon korskan ivan tähden sinut silvon.
Ovela houkka, minut valtaan autoit
Vain hallitakses minua ja Roomaa.
(Aemilius tulee.)
Aemilius, mit' uutta?
AEMILIUS
Miekkaan, miehet!
Parempaa syyt' ei Roomall' ollut koskaan.
Ko'onneet ovat gootit sotajoukon
Lujia, saaliin-ahneit' urhoja;
Jo tänne marssivat, ja heitä johtaa
Lucius, vanhan Titus-ukon poika,
Jok' uhkaa tehdä kostonretkellään
Tuhompaa vielä kuin Coriolanus.
SATURNINUS
Kuin? Lucius-urho goottein päällikkönä?
Se sana koski; pääni painuu, niinkuin
Vilussa kukka, myrskyn suussa heinä.
Niin, niin, nyt alkaa surut lähetä.
Se alhaiso, se, nähkääs, häntä suosii:
He sanovat – sen olen usein kuullut,
Kun salapuvuss' olen liikkunut —
Luciuksen karkoituksen laittomaksi,
Ja toivoisivat häntä keisariksi.
TAMORA
Pois pelko! Onhan kaupunkimme luja!
SATURNINUS
Niin, mutta kansa suosii Luciusta
Ja luopuu minusta ja auttaa häntä.
TAMORA
Kun keisar' olet, keisarina toimi!
Pimittää voiko sääskiparvi päivän?
Suvaitsee kotka lintusien laulaa,
Ei kysy, mikä laulun tarkoitus;
Se tietää että siipeins' siimeksellä
Mykistää, milloin tahtoo, laulajan.
Niin sinäi Rooman huimapäiden tee.
Hyvitä mieles; tiedä, keisari:
Andronicuksen sanoilla ma hurmaan
Makeemmilla ja tuhokkaammilla
Kuin lampaan apila, tai täky kalan;
Tuo toiseen taudin herkullinen ruoka,
Ja toisen täkykoukku haavoittaa.
SATURNINUS
Pojaltaan armoa ei meille pyydä.
TAMORA
Sen tekee, Tamora jos häntä pyytää.
Min' imartelen, täytän vanhan korvat
Makeimmin sanoin; vaikk' ois korva kuuro
Ja sydän voittaa mahdoton, niin täytyy
Mun kieltäin kuulla sydämmen ja korvan. —
(Aemiliukselle.) Edellä mene sinä airuena;
Sano, että keisar' urho Luciusta
Tavata tahtoo; kohtauspaikaks määrää
Andronicuksen, vanhan isän, talo.
SATURNIUS
Aemilius, täytä toimes arvokkaasti.
Jos panttivangin vaatii vakuudekseen,
Niin määrätköön mink' itse haluaa.
AEMILIUS
Teen taattavasti niinkuin käskette.
TAMORA
Nyt Titus-vanhuksen ma menen luo
Ja taidollani häntä houkuttelen
Gooteista vieroittamaan Luciuksen.
Nyt taaskin, rakas keisar, ilostu
Ja pelkos minun juonihini hautaa.
SATURNIUS
Sun onni suokoon hänet taivuttaa.
(Menevät.)
10. Encelodus ja Typhon olivat jättien, titaanien, johtajia sodassa jumalia vastaan.