"Minkä takia sitten?"
"Kenkien valmistamista varten sotaväelle. Alligaattorinnahkaa parempaa ei ole. Ne kengät kestävät viisi vuotta ja ovat vedenpitäviä. Alligaattorinpyydystys kuuluu hallitukselle. Jos tapatte alligaattorin, voitte kiittää Jumalaa, jos ette tule hirtetyksi siihen paikkaan. Alligaattori on etelävaltioiden pyhä lintu – sitä ei saa koskea."
"No, vieläkö nytkin on tapana törmätä alligaattorikarille?"
"Ei, sitä ei ole tapahtunut vuosikausiin."
"No, miksi vielä pidetään alligaattorilaivoja tällä joella?"
"Oo, vain jonkinlaisena poliisikuntana. Ne kulkevat nyt vain ylös ja alas, silloin tällöin. Alligaattorit tuntevat ne yhtä hyvin kuin murtovaras poliisikonstaapelin, ja kohta kun ne näkevät niiden tulevan, pistävät ne pillit pussiin ja lähtevät käpälämäkeen."
Tämän alligaattorihistorian sopivan lopun, ellen sanoisi pyöristyksen jälkeen, siirryimme muihin läheisiin aineisiin, ja ystäväni Styles kertoi hiuksia nostavia juttuja kuuluisain laivain urotöistä entisaikaan. Hän pysytteli erityisellä innolla eräässä näistä laivoista ja lisäsi sitten:
"Se laiva – se oli 'Cyclone' – ja se oli sen viimeinen matka – se upposi samalla matkalla – kapteenin nimi oli Tom Ballons, pahin peijakas valehtelemaan, mitä minä koskaan olen tavannut. Se mies ei osannut puhua totta – se oli hänelle suorastaan mahdotonta, oli sitte ilma mikä tahansa. Niin, kylmät väreet kulkivat pitkin selkää, kun häntä kuunteli. Minun täytyi jättää hänet lopuksi – en jaksanut enää kestää kauempaa. Sananlasku sanoo: 'Minkälainen herra, sellainen renki' – ja kun aina elää sellaisen ihmisen kanssa, tulee itse epäillyksi. Rehellisyys ennen kaikkea, sanon minä. Hänellä oli useampia huonoja ominaisuuksia kuin seitsemällä muulla miehellä. Kaikki ne olivat sälytetyt hänen pääkallonsa takapäähän ja painoivat suorastaan hänen päätään taaksepäin, niin että hän aina kulki nenä pystyssä. Ihmiset luulivat, että se oli ylpeyttä, mutta ei, se oli pelkkää ilkeyttä. Jospa vain olisitte nähnyt hänen jalkansa, olisitte luullut häntä yhdeksäntoista jalan pituiseksi, mutta sitä hän ei ollut, hän oli vain viisi. Jaloissa vain oli vika. Jos hänestä olisi ottanut kaikki valheet, siitä miehestä, olisi hän varmaan kutistunut kokoon, niin ettei hän olisi ollut herran hattua suurempi; ja jos sitten olisi ottanut hänestä ilkeyden, olisi hän samassa kadonnut. 'Cyclone' oli koko peto kulkemaan ja hienoin laiva ohjattavaksi, mikä koskaan on uinut vedessä. Ei tarvinnut muuta kuin panna ruori suoraan ja antaa mennä, niin se selviytyi itsestään suunnista. Eräänä aamuna – se oli juuri viimeinen matka, minkä se koskaan teki – otettiin ruori kannelle korjattavaksi. Minä en tiennyt siitä mitään, minä, vaan peräydyin laiturista ja laskin alas jokea, sangen iloisena ja tyytyväisenä. Olin kulkenut varmaankin kaksikymmentäkolme penikulmaa hyvin vaikeassa väylässä – "
"Ilman ruoria?"
"Aivan niin – kun kapteeni tulee ylös kannelle ja alkaa torua minua, kun minä ajan täyttä vauhtia, vaikka on pilkkosen pimeä yö – "
"Yö – ? – mutta tehän sanoitte – "
"Älkää välittäkö siitä mitä minä sanoin – pimeä silloin vain oli kuin säkissä, se on varma, mutta hetken päästä tuli esiin kuu, ja – "
"Te kai tarkotatte aurinkoa – sillä tehän sanoitte – kuulkaahan – oliko tuo ennenkuin te jätitte kapteenin sen takia että hän niin valehteli, vai – "
"Oi, aikoja ennen – aikoja ennen – No, kuten sanoin, minä – "
"Mutta tälläkö matkalla sitten laiva upposi – "
"Hyvät ihmiset, ei! – se oli paljon jälkeenpäin – useita kuukausia.
No kapteeni, hän – "
"Hän siis teki kaksi viimeistä matkaa, sillä tehän sanoitte selvästi – "
Hän astui takaperin ruorin luota, pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja sanoi:
– "Kuulehan, sinä – " (hän mainitsi minut nimeltä) – "nyt voit kernaasti ottaa ruorin hetkeksi ja valehdella minun asemastani. Sinä olet paremmin niissä asioissa perillä. Vai niin, sinä aioit näytellä vieraan ja matkustajan osaa, varjelkoon! – Hyvä Jumala, minä tunsin sinut ennenkuin olit ehtinyt sanoa seitsemää sanaa – ja niin minä päätin koetella hiukan suonenlyöntiäsi. Vai niin, sinä tahdoit saada minut kertomaan. No, toivoakseni olet tyytyväinen. Kas niin, tule nyt kauniisti tänne, ota ruori ja päätä vartiovuoroni, toveri. Äläkä purjehdi toista kertaa väärän lipun alla, muuten pääset tekemästä työtä elatukseksesi!"
Niin päättyi matkani tuntemattomana; tuskin kuuden tunnin päässä S: t Louisista! – Mutta minä voitin kuitenkin kaupassa, sillä kaiken aikaa olivat sormeni syhyneet päästä käsiksi ruoriin. Näytti kuin olisin unohtanut itse virran – mutta laivan ohjaamistaitoa en ollut unohtanut, enkä myöskään ollut kadottanut kykyä nauttia siitä!