Huckleberry Finnin (Tom Sawyerin toverin) seikkailut

Kahdeskymmenes luku

No, ukko hän kävi kaupungissa taas ennen aamiaista, mutt' ei saanut vihiäkään Tomista; ja aamiaispöydässä istuivat he molemmat ääneti ja tuumailivat vain, ja kovin he näyttivät murheellisilta, ja heidän kahvinsa jäähtyi, eikä he syöneet mitään. Viimein sanoi ukko:

"Annoinko mä sulle kirjeen?"

"Minkä kirjeen?"

"Sen, jonka sain postista eilen."

"Ei, et sin' antanut mulle mitään kirjettä."

"Hoo, hoo, kai sen unohdin sitten."

Hän kaiveli kaikissa taskuissaan ja meni sitten ulos ja tuli hetken päästä takasin ja antoi hälle kirjeen.

"Ooh", sanoi Sally täti, "sehän on Pietarista – sisarelta."

Minusta tuntui kuin pikkunen pasteerailu ulkona tekis mulle hyvää; mutt' en voinut liikkua paikaltani. Ennenkun Sally täti ennätti sit' avata, putos se hältä lattialle – sillä hän näki jotakin. Ja minä näin myös. S'oli Tom Sawyer, jota kannettiin matrassilla; ja tuo vanha tohtori; ja Jim Sally tädin kattuunileningissä ja kädet sidottuina selän taakse; ja joukko muita ihmisiä. Minä kätkin kirjeen ens paikkaan, mikä sattui silmiini, ja ryntäsin ulos. Sally täti viskausi Tomin ylitse, itkien surkeasti, ja huusi:

"Ooh! hän on kuollut, hän on kuollut, minä tien, että hän on kuollut!"

Ja Tom hän käänsi päätänsä vähäsen ja mumisi jotakin, joka osotti, ett'ei hän ollut oikein selvä tuosta päästään; ja silloin Sally täti kohotti käsiään ja sanoi:

"Jumalan kiitos, hän elää! Voi, kuinka olen ilonen!" Ja hän suuteli häntä ja lensi sisään laittamaan hälle sänkyä reilaan, jaellen käskyjään joka haaralle, sekä neekereille että kaikille muillekkin, niin nopeasti kuin suinkin sai kieltään liikkumaan.

Minä seurasin noita miehiä, nähdäkseni mitä he aikoivat tehdä Jimille; ja vanha tohtori ja Silas eno seurasit Tomia sisään. Miehet olit kovasti vihoissaan, ja muutamat meinasit, että Jim pitäis hirtettämän, varotukseksi kaikille muille neekereille siinä seudussa, niin että he eivät yrittäis karkaamaan, kuten Jim oli tehnyt, ja saattamaan aikaan niin paljo vaivaa ihmisille ja pelottamaan koko perhettä puoli kuolleeksi. Mutta toiset sanoivat, että se nyt ei ensinkään kävis päinsä; sill' eihän s'ollut meidän neekerimme, meinasit he, ja hänen isäntänsä saattais tulla minä päivänä hyvänsä ja vaatia meiltä korvausta hänestä. Se seikka heitä jäähdytti vähäsen, sillä niinhän s'on aina, että ihmiset, jotka kaikkein kiihkeimmästi huutavat hirttonuoraa neekeri raukalle, jok' on tehnyt vähän pahaa, eivät juur ole kiihkeimpiä hänestä maksamaan, saatuaan hänet hirtetyksi.

Aika lailla he sadattelivat Jimiä, ja aina tavan takaa antoi hälle joku joukosta korvapuustin, mutta Jim ei virkkanut yhtään halkaistua sanaa eikä ollut ollenkaan tuntevinaan minua. Sitten veivät he hänet samaan vanhaan kojuun ja pukivat hänen päälleen hänen omat vaatteensa ja kahlehtivat hänet jälleen kiinni, mutt'ei sängynjalkaan enää, vaan vahvaan rautakynteen, joka lyötiin sisään paksuun seinähirteen; ja he kahlehtivat vielä hänen kätensäkin ja hänen molemmat jalkansa ja sanoivat, ett'ei hän sais muuta kuin vettä ja leipää syötäväkseen – kunnes mukamas hänen omistajansa tulis tai hän myytäis avisioonilla, jos ei omistaja olis tullut säädetyn ajan kuluessa. Sitten he täyttivät meidän reikämme kiinni ja sanoivat, että parin tilanomistajan täytyis joka yö seisoa vahdissa kojun ympärillä, ladatut pyssyt olallaan, ja iso verikoira sidottais oveen pitämään vahtia päivällä. Ja siihen he päättivät hommansa ja olivat juur kruunaamassa päivätyötään oikein mehukkailla kiroussanoilla, kun tuo vanha tohtori tuli siihen ja kurkisti sisään ja sanoi:

"Älkää pidelkö häntä pahemmin kuin tarvitaan, sillä hän on yhtäkaikki oikein kelpo neekeri. Kun tulin sinne, mistä löysin pojan, näin heti, ett'en vois leikata ulos kuulaa ilman avutta, ja poika ei ollut siinä tilassa, ett' olisin voinut jättää hänet siihen hakeakseni apua. Ja hän kävi yhä huonommaksi vain, ja hetken päästä rupesi hän hourailemaan eikä tahtonut päästää minua likelleenkään, ja lörpötti, että jos minä mukamas piirtäisin liidulla merkkejä hänen lauttaansa, hän tappais minut, ja jumala ties mitä kaikkia hassutuksia. Minä en voinut tehdä niin mitään hänen kanssaan; ja lopulta sanoin itsekseni: 'minun täytyy sittenkin lähteä hakemaan apua jostakin'; ja samassa kuin sen sanoin, tulee tuo neekeri kämpien, en tiedä oikein mistä, ja sanoo tahtovansa auttaa; ja sitä hän tekikin, ja teki sitä kuin mies. Minä tietysti ymmärsin, että s'oli karkuneekeri, enkä tiennyt mitä hittoa mä tekisin. Mull' oli pari potilasta kaupungissa, jotka vaativat mitä tarkimpaa hoitoa, ja mun olis pitänyt lähteä niitä katsomaan, mutt' en uskaltanut, sillä silloin tää neekeri luultavasti olis juossut tiehensä ja minä olisin saanut syyn niskoilleni, eikä myöskään mikään vene sattunut kulkemaan niin läheltä ohi, ett' olisin voinut sille huutaa. Minun oli pakko jäädä siihen aina aamunkoittoon asti tänään; ja min' en koskaan ole nähnyt huolellisempaa ja hellempää sairaanhoitajaa kuin tuon neekeri raukan, ja siinähän hän vielä pojan tähden pani vapautensa vaaraan, ja päälle päätteeks oli hän silminnähtävästi kovasti väsynyt ja uupunut, ikääskuin ankarasta työstä päästyään. Minä pidin hänestä tuon tähden; semmonen neekeri on – meidän kesken, hyvät herrat – hyvästikin tuhannen dollarin arvoinen, tinkimättä. No, mulla nyt oli siinä kaikki mitä tarvitsin, ja poika tuli siinä toimeen yhtä hyvin kuin jos hän olis ollut kotonaan. Silloin kulki siitä vihdoinkin ohi muuan vene, ja neekeri oli justiin nukahtanut vähäsen, pää polviensa välissä. Minä annoin merkkejä miehille, jotka soutivat tuota venettä, ja he hiipivät hänen kimppuunsa ja sitoivat hänet äkkiarvaamatta, ennenkun hän ees tuli tolkuilleen, ja sitten meill' ei enää ollut hänestä mitään vaivaa. Ja kun poikakin nyt oli saanut hetkeksi unta, tartuttiin me airoihin ja kuletimme lautan tänne, herättämättä häntä, eikä neekeri sanonut sanaakaan koko matkalla. Se ei ole mikään huono neekeri, hyvät herrat; s'on minun ajatukseni."

Joku sanoi:

"Niin, s'on aivan oikein, tohtori."

Silloin ne muutkin vähän pehmenivät, ja min' olin oikein kiitollinen tuolle vanhalle tohtorille siitä, kun hän niin oli puhunut Jimin puolesta; ja se minua myös kovasti ilahutti, että tohtori ajatteli Jimistä mitä minäkin aina olin ajatellut; ja min' olin aina ajatellut, että hän oli valkonen sisältäpäin ja hyvin hyvä sydämmestään. Ja kaikki he jo tunnustivat, että Jim oli käyttänyt itseään varsin hyvin ja ansaitsis palkintoa. Ja tämän mukaisesti siinä nyt hyvästä sydämmestä luvattiin, ett'ei häntä enää niin pirusti sadateltais.

Sitten tulivat he ulos ja lukitsivat hänet sinne sisään. Minä toivoin, että h'olisit päästäneet hänet ainakin raskaimmista kahleista ja antaneet hälle vähän muutakin syötävää kuin vettä ja leipää, mutta sitä ei näkynyt kukaan ajattelevan, ja minä luulin paraaksi, ett'en sekaantuis asiaan, vaan laittaisin niin, että Sally täti sais kuulla mitä tohtori oli sanonut, – niin pian kuin itse pääsisin siitä kuohusta, johon olin joutunut, ja saisin selittää hälle, mistä se tuli, että minä aivan olin unohtanut ilmottaa hälle Sidin ampumisesta kertoessani miten me ajettiin karkuneekeriä takaa.

Mutt' eihän sill' ollut kiirettä. Sally täti hääri sairasvuoteen ympärillä yöt päivät, ja joka kerta kun näin Silas enon tulevan pöpisten, menin häntä piiloon.

Seuraavana aamuna kuulin mä, että Tom oli koko joukon parempi, ja he sanoivat, että Sally täti oli mennyt nukahtamaan hetkeksi. Minä heti kiireimmiten hiipimään Tomin huoneeseen, ja jos hän olis valveilla, kutoisimme me kokoon jutun, joka sietäis pesemistä, jos jokin. Mutta hän nukkui, nukkuipa vielä varsin rauhallisesti; ja hän oli kalpea, eikä tulipunainen kasvoiltaan kuin tullessansa. Minä istuin alas oottamaan. Mutta noin puolen tunnin päästä tuli Sally täti luisuen sisään, ja siinä m'oltiin! Hän käski mun olla hiljaa ja istui viereeni ja alkoi kuiskia ja sanoi, että nyt me kaikki voitais olla iloissamme, sillä kaikki oireet olivat hyvät, sanoi hän, ja "Sid" oli jo nukkunut hyvän aikaa ja ruvennut näyttämään yhä rauhallisemmalta ja lakannut hourailemasta.

Niin istuttiin me siinä vahtimassa, ja miten olikaan, rupes hän vähän liikahtamaan, ja sitten hän avas silmänsä aivan luonnollisesti ja katsahti vähän ympärilleen ja sanoi:

"Mitä? Minähän olen kotona! Mistä se tulee? Miss' on lautta?"

"Kaikki on hyvin", sanoin minä.

"No, mutta Jim?"

"Hyvin on hänenkin", vastasin, mutta vähän vitkalleen. Hän ei kuitenkaan sitä hoksannut, vaan sanoi:

"Oivallista! Silloinhan on kaikki hyvin! Ookko puhunut siitä tädille?"

Minun piti juur sanoa 'olen'; mutta Sally täti tukki väliin ja kysyi:

"Mistä sitten, Sid?"

"No, tietysti siitä, millä kurin me tehtiin ne kaikki."

"Mitkä kaikki?"

"Kaikki, kaikki", sanoi hän, "kaikki ne konstit, joilla me autoimme tuon neekerin karkaamaan – minä ja Tom."

"Mitä Herran tähden?! Autoitte neeke – Mitä sä pöpiset, laps?! – Ooh, hyvä Jumala, hän rupee hourailemaan taas!"

"Eeei! Minä en ensinkään houraile. Minä tiedän aivan hyvin mitä puhun. Mehän autoimme hänet karkuun – minä ja Tom. Me päätimme sen tehdä, ja sen me teimmekin. Ja me teimme sen turkkasen tyylikkäästi vielä." Nyt oli hän vauhdissa, ja Sally täti ei keskeyttänyt häntä kertaakaan, vaan istui siinä ääneti, tuijottaen häntä silmiin, ja antoi hänen ammentaa ulos kaikki tyyni; ja minä näin, ett'ei minunkaan kannattanut pistää siihen mitään väliin. "Jaa-a, täti, meill' on ollut aika työ – sit' on kestänyt monta viikkoa – tunnittain joka ilta, teidän mentyänne maata. Ja meidän täytyi varastaa kynttilöitä ja lakana ja paita ja sinun leninkisi ja lusikoita ja tinatalrikkeja ja pöytäveitsiä ja vuoteenlämmittäjä ja tahko ja jauhoja ja loppumaton kasa tavaraa, ja sin' et voi ees aatella mit' ankaraa työtä meill' oli tehdessämme nuo sahat ja kynät ja kirjotukset ja kaikki ne muut tarpeet, mutta hauskaa se oli! Ja sitten täytyi meidän tehdä nuo taulut ruumisarkkuineen ja muine juttuineen ja nuo nimettömät kirjeet ryöväreiltä ja jumala ties mitä kaikkia, ja me kavuttiin ylös alas pitkin ukonsyöttiä, ja me kaivoimme reiän sinne suojan alle, ja köysitikkaat teimme me myös ja lähetimme ne sinne leivottuna piirakkaan, ja lusikoita ja muita työkaluja pantiin me menemään sinun vyöliinantaskussas – "

"No, mutta taivas nähköön!"

– "ja me pyydystettiin rottia ja käärmeitä ja kaikenlaisia itikoita seuraksi Jimille; ja sittenhän sinä pidätit Tomia niin kauvan, kun hällä oli voita hatussaan, ett' olit läheltä pilata koko afäärimme, siks' että miehet tulivat sinne ennenkun me oltiin ennätetty pötkiä tiehemme; ja meidän täytyi juosta täyttä kynttä, ja he juoksit perästä ja ampuivat, ja minä sain osani, ja koirat eivät välittäneet meistä, ja sitten juostiin me veneellemme ja soudettiin lautalle ja oltiin kaikki turvissa, ja Jim oli vapaa mies; ja kaikki me tehtiin itse omasta päästämme – eikö s'ollut potrasti tehty, täti?"

"No, mutt' en viel' eläissäni oo sen vertaista kuullut! Vai tekö, tekö n'olitta, te pikku rosvot, ku tämän kaiken kiusan ja kauhun saatoitta aikaan ja olitta pelättää meidät kuoliaaks kaikki koko talossa! Herra hallikkoon sentään! Kun aattelen, että minä täällä ilta toisensa perästä – ooh, te senki poika viikarit, minun tekis totta maarian mieleni – jaa, ootappa vain kunnes paranet, sinä pikku junkkari, kyllä te saatte nähdä, molemmat."

Mutta Tom hän oli niin ylpeä ja ilonen, ett'ei voinut pitää suutaan, ja hänen kielensä kävi kuin harakan, ja Sally täti puolestaan tukki siihen aina jotakin väliin; ja viimein he huusivat kähisivät molemmat yhtä haavaa kuin pari kiistelevää kissaa. Täti sanoi lopuksi:

Niin no, kai nyt ootta huvitelleet kylliksenne, te kanaljat, ja jos minä vielä tapaan teidät kujeilemasta hänen kanssaan, niin – "

"Kenen kanssa?" kysyi Tom, hyvin hämmästyneenä.

"Kenenkö kanssa? Tuon karkuneekerin tietysti. Kenenkäs sitten?"

Tom katsoi minuun hyvin vakavasti ja sanoi:

"Tom, sinähän justiin sanoit, että hänen oli hyvin? Eikö hän päässyt tiehensä?"

"Hänkö?" sanoi Sally täti; "tuo karkuneekerikö? Ee-i, hui, hai, hyvä herraseni. Kyllä n'on ottanut hänet kiinni jälleen, ja nyt hän istuu veellä ja leivällä ja lujissa kahleissa mökissään, kunnes hänen isäntänsä tulee tai me myydään hänet."

Tom nousi istumaan supisuoraksi sängyssään, ja hänen silmänsä oikein säkenöi, ja sieramet kävivät kuin kalan kidukset, ja hän huusi mulle:

"Heill' ei ole mitään oikeutta pitää häntä vangittuna. Joudu! Älä hukkaa hetkeäkään! Päästä hänet irti! Hän ei ole mikään orja. Hän on yhtä vapaa kuin kuka hyvänsä!"

"Mutta mitä meinaa lapsi?"

"Minä meinaan mitä sanon, Sally täti, ja jos ei kukaan muu mene, niin menen minä. Min' oon tuntenut hänet koko ikäni, ja niin on Tom myös. Vanha fröökynä Watson kuoli kaks kuukautta sitten, ja häntä hävetti että hän koskaan oli tuumannutkaan myydä Jimiä eteläänpäin, ja testamentissaan antoi hän hälle vapauden."

"Mutta mitä herran nimessä sinä sitten rehkit niin hirveästi saadakses häntä vapaaksi, kun hän jo oli vapaa?"

"No, on maar siinäkin kysymys mukamas! Niin, niin, tuommosia ovat naiset! Minä tietysti tein sen sentähden, että s'oli seikkailua! ja min' olisin kahlannut veressä polvia myöten voidakseni – mutta – hyvä jumala – Polly täti!"

Ja totta totisesti seisoikin siinä ovella Polly täti, niin lempeänä ja ystävällisenä kuin enkeli täynnään piirakkaa!

Ja Sally täti ryntäsi hänen päällensä ja oli suudella hältä niskat nurin ja itki kuin hupsu, ja minä katsoin paraaksi ryömiä sängyn alle, sillä minusta tuntui kuin meidän olis ollut vähän hullusti asiat. Ja hetken päästä kurkistin mä salavihkaa pikkusen ulospäin, ja siinä seisoi Tomin Polly täti ja tuijotti häneen lasisilmäinsä ylitse kuin olis tahtonut painaa hänet maan sisään. Ja sitten hän sanoi:

"Niin, kyllä s'onkin paras, kun käännät päätäs seinään päin – niin minäkin tekisin sinun sijassas, Tom."

"Voi, voi!" sanoi Sally täti; "onko hän todellakin niin muuttunut?

Tämähän ei ole Tom, s'on Sid; Tom on – Tom on – mutta missä nyt on Tom sitten? Hän oli tässä vastikään."

"Missä on Huck Finn – sinä kai tarkotat? Luulekko että min' olisin vuosikausia kasvattanut semmosta vintiötä kuin Tomia, tuntematta häntä nähdessäni junkkarin? Sehän justiin olis kaunista. Kas niin, tule pois sängyn alta, Huck Finn!"

Minä tein niin. Mutta minusta tuntui olo vähän ilkeältä.

En koskaan ole nähnyt ihmistä, jonka pää olis ollut niin pyörällä kuin Sally tädin tällä hetkellä; pait yhtä, nimittäin eno Silasta, kun hän tuli sisään ja he kertoivat hälle kaikki. Hän tuli siitä ikääskuin vähä humalaan eikä sitten koko päivänä näkynyt tietävän mistään, ja illalla piti hän rukoushuoneessaan saarnan, joka saattoi hänet kuuluisaksi koko maassa, sillä vanhinkaan ihminen maailmassa ei olis voinut sitä ymmärtää. No, Polly täti kertoi heille kuka minä olin ja mistä olin kotosin; ja minun täytyi kertoa missä pulassa min' olin, kun rouva Phelps luuli minua Tom Sawyeriksi – hän keskeytti minut siinä sanoen: "ooh, sano sinä minua vain täti Sallyksi, rakas laps, siihenhän oon tottunut jo" – kun Sally täti luuli minua Tom Sawyeriksi, ja etten minä muuta neuvoa tiennyt kuin olla Tomina, koska varsin hyvin tiesin, ett'ei Tom sitä paheksuis, vaan päin vastoin tykkäis siitä, kun s'oli niin salaperäistä ja oikeaa seikkailua hänen tyyliinsä. Ja sitten kerroin, miten Tom oli olevinaan Sid, ja niin edespäin, kuten jo olen tässä kirjottanut.

Ja Polly täti sanoi, että s'oli aivan totta mitä Tom oli kertonut, että nimittäin fröökynä Watson oli testamentissaan antanut vapauden Jimille; ja Tom Sawyer koiruudessaan oli pannut toimeen kaikki nuo joutavat metkut ainoastaan vapauttaakseen neekerin, joka jo ennastaan oli vapaa!

No, ja sitten sanoi vielä Polly täti, että kun Sally täti kirjotti hälle, että Tom ja Sid olivat tulleet terveinä perille, hän arveli itsekseen:

"Kas niin! Semmosta siitä tuli, kun annoin hänen lähteä matkaan ilman ketään, jok' olis pitänyt häntä silmällä. Nyt täytyi minun lähteä retustamaan jokea alas toistatuhatta virstaa nähdäkseni, mitä kujeita tuo parantumaton poika vekkuli tällä kertaa harjottelis; enkä minä tietysti koskaan saanut mitään vastausta kirjeisiinikään."

"Mutt' enhän min' oo saanut mitään kirjeitä sulta", sanoi Sally täti.

"Mitä! Minähän kirjotin sulle kaks kertaa kysyäkseni, mitä Herran nimessä sinä tarkotit sillä, että Sid oli täällä."

"Soo, mutta min' en ole kirjeitäs saanut, rakas sisar."

Silloin kääntyi Polly täti ja sanoi vitkalleen ja hyvin ankarasti:

"Kuules sinä, Tom!"

"No – mitä nyt taas?" sanoi Tom, ikääskuin suutuksissaan.

"Ja sitä sinä kysyt, sinä nenäkäs poika nulikka – tänne kirjeet!"

"Mitkä kirjeet?"

"Kirjeet, sanon minä. Ja jos et heti paikalla anna niitä, niin kyllä mä – "

"N'ovat minun kapsäkissäni – usko, jos tahdot. Ja n'on ihan samallaiset kuin silloin, kun otin ne ulos postista. Min' en oo niihin katsonut, en oo niihin koskenut. Mutta minä tiesin, että niist' olis vain harmia, ja aattelin, ett' eihän niill' ollut mitään kiirettä."

"Jaa-a, kyllä sinä tarvitset semmosen selkäsaunan, että – Ja minä kirjotin myös että olin lähdössä tänne; luultavasti on hän – "

"Ei, se kirje tuli eilen; en ole sitä vielä lukenut, mutta mulla on se kuitenkin."

Olisin pannut vetoa kaks dollaria, ett'ei hällä ollut sitä, mutta tykkäsimpä paraaksi pitää leukaläpeni. Ja siks en hiiskunut mitään.

Viimeinen luku

Tultuani kahden kesken Tomin kanssa, kysyin hältä, mikä oikeastaan oli hänen tuumanaan karkauksen jälkeen – mitä m'olis tehty, jos karkaus olis käynyt niinkuin me aateltiin ja hän olis saanut vapaalle jalalle neekerin, joka jo ennastaan oli vapaa? Ja hän sanoi tuumanneensa päässään, että me, saatuamme Jimin turvaan, oltais kulettu pitkin jokea lautalla ja jouduttu kaikellaisiin seikkailuihin, kunnes viimein olis tultu joen suuhun asti. Vasta siellä olis Tom ilmottanut Jimille, että hän ilman meitäkin oli vapaa mies, ja sitten oltais me matkustettu kotiin höyrylaivassa ja eletty herroiksi, kaikki kolme; ja Tom olis maksanut Jimille ajanhukasta ja kirjottanut kotiin ennakolta ja tilannut kaikki seudun neekerit vastaanottamaan Jimiä soihtukululla ja musiikilla, ja Jim olis ollut oikeana sankarina ja me myös. Mutta minun mielestäni olit asiamme varsin hyvät nyt tämmösinäänkin.

No, Jim hän pääsi kahleistaan kuin tuulessa, ja kun Polly täti ja Silas eno ja Sally täti kuulivat, kuinka hyvä hän oli ollut Tomille ja miten hän oli auttanut tohtoria haavotetun pojan hoitamisessa, niin he hyörivät hänen ympärillään kuin mitkäkin passaajat ja pitivät häntä aivan liiankin hyvänä ja antoivat hänen syödä kaikellaisia tarpeettomia herkkuja ja jättivät hänet loikomaan ja laiskottelemaan. Ja me otettiin hänet huoneeseemme, ja sielläkös vasta pakina syntyi; ja Tom antoi Jimille neljäkymmentä dollaria siitä hyvästä, kun oli ollut niin kilttinä vankina meille, ja Jim hän tuli niin iloihinsa, ett'ei tiennyt miten olla kuten elää. Hän sanoi:

"Kattos ny, Huck, mitä mä sanoin? – mitä mä sanoin siellä Jacksonin saarella? Enkö mä sanonu, että mull' oli karvanen rinta, ja mitä se merkittee? Se merkittee, että minä vielä tuun rikkaaks maailmassa, sanoin mä. Ja eikö s'oo käyny toteen ny? hä? Jaa, jaa, vanahat merkit eivät petä, eiväppä piru vie petäkkään. Minä tiesin, että minusta vielä tulis rikas mies, kunhan saisin elää, ja ny oon mä rikas! Voi, voi sentään!"

Ja Tom hän jutteli ja jutteli myös ja esitteli viimein, että me kaikki kolme karattais täältä, jonakin yönä nyt pian, ja ostettais matkatarpeet ja lähdettäis hakemaan seikkailuja Indiaanien Alueelle, noin pariks viikoks; ja minä sanoin: "olkoon menneeks, mutta mull' ei ole mitään rahoja matkatarpeisiin enkä luule saavani kotoakaan, sillä isä ukko kai aikoja sitten on tullut takasin ja ottanut ne kaikki tyyni laamanni Thatcherilta ja juonut ne viimeiseen penniin asti."

"Älä luulekkaan", sanoi Tom; "kaikki rahas on tallella – kuus tuhatta dollaria ja siitä yli; ja isääs ei ole kuulunut pitkiin aikoihin."

Silloin sanoi Jim, hyvin vakavasti:

"Sinun isäs ei tuu koskaan takasin ennään, Huck!"

"Mistä sen tiet, Jim?"

"Yhyrentekevää, Huck – mutta hän ei tuu takasin ennää."

Minä en kuitenkaan päästänyt häntä; ja viimein hän sanoi:

"No, muistakko tuota tuppaa, ku kerran tuli ajelehtien jokkee alaspäin, ja muistakko, miten siinä makas kuolleena muuan mies, jonka minä peitin vaaterievulla; ja min' en antanu sinun kattoa häntä. Muistakko sen? No, sinä saat olla huoleti rahoistas, sillä tuo kuollu mies oli isä ukkos eikä kukkaan muu."

Tomin jalka on nyt kohta reilassa taas, ja tuota pyssynkuulaa, joka kiskottiin siitä pois, kantaa hän kellonperissä oikean kellon sijasta ja vetää sen alinomaa framille liivintaskustaan, katsoakseen mitä mukamas kello on; ja nyt ei ole mulla enään mitään kirjottamista, ja s'on turkkasen hyvä asia, se, sillä jos min' olisin tietänyt, mitä vaivaa kirjan kokoon-rapsiminen ihmiselle tuottaa, niin minä totta maarian en olis siihen hommaan ryhtynyt, ja kyllä tämä on niinhyvin ensimmäinen kuin viimeinenkin kerta, olkaa siitä huoleti. Mutta minä luulen, että minun täytyy luiskahtaa täältä Indiaanien Alueelle ennen muita, sillä Sally täti uhkaa ottaa minut "omaksi pojakseen", niinkuin se mukamas olis mahdollista, ja ruveta minua sievistämään, ja mitään semmosta minä en kestä. Olen saanut siitä kyllikseni ennen.

Loppu