Jumalan kiitos, pöytä on katettu: Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä

SALOKANGAS. Kyllä, siihen olen taipuvainen, matka tänne on pitkä; minulla on kipeät jalat ja hyvä ruokahalu.

(Emma, Katri, Alfred ja Salokangas istuutuvat. Sillä välin tulee Liisa sisään, kantaen vatia, jonka asettaa suurelle pöydälle tahtoen samassa poistua, mutta Heikki pidättää häntä ja kysyy, tahtooko hän nyt sanoa sanat. Liisa merkitsee kieltävästi, lyöpi Heikkiä kepeästi korvalle ja poistuu. Tällä aikaa ovat toiset istuutuneet paikoilleen ja Alfred täyttänyt lasit).

SALOKANGAS (Tyhjentää iloisesti lasinsa). Ahaa, oikein eukkoseni, olet ottanut paikkasi nuorten keskeen… Se on hyvä tuuma, sillä jos saavat istua vierekkäin, ei meillä heidän vieraillansa ole mitään hyvää heidän seurastansa… Noh, kilistelkäät nyt, hyvät ystävät, … monta olkoon päivää, kuten tämä. (Alfred ottaa lasinsa, mutta on kahdella päällä, Emma asettaa omansa luotaan ja pyyhkii kyyneleensä.) Mitä tämä tietää? Ette tahdo kilistellä kanssani?.. Hm, hm, herra vävypoika, näytätte olevan hämillänne … ja nuorella rouvalla on kyyneleitä silmissään. (Nauraen). Ahaa, ymmärrän … pieni kotoinen kahakka … eikö totta?

(Alfred viittaa Heikille, että tämä saa mennä.)

KATRI. Mitä sinulla on sen kanssa tekemistä?.. Anna sinä lasten sopia se asia keskenänsä.

ALFRED. Joutava asia … pila … ei mitään. Hyvä Emmaseni on hieman oikullinen.

EMMA (Itkee). Sekin?.. Hän sanoo, että olen oikullinenkin.

ALFRED. Sinun pitäisi ainakin vanhempiemme läsnäollessa…

KATRI. Nyt rauhoitu, lapseni; semmoista kyllä tapahtuu.

EMMA. Tiedän, miten väärin on, kun ei osaa hillitä itseään… Mutta minä olen liilan syvästi loukattu!

KATRI. Mitenkä?

SALOKANGAS. Hiljaa muori, elä sekoitu lasten asioihin.

ALFRED (Liikutettuna). Emman sanain mukaan näyttää siltä, että tosiaankin äärettömästi olen häntä loukannut. Kerron teille asian, niin saatte itse tuomita.

SALOKANGAS. Ei ole tarpeen. Emme sekoitu kotoisiin näyttelyihinne.

(Syöpi ja juopi hyvällä maulla).

ALFRED. Kyllä, kyllä on tarpeellista, että puhdistaun silmissänne.

SALOKANGAS. Ei ole tarpeen!

ALFRED. Mutta te voisitte luulla…

SALOKANGAS (Syöden). Me emme luule mitään.

KATRI. Puhu, ystäväni; kenties me siten tulemme selvyyteen.

ALFRED. Tänä aamuna kuulin Heikin pyytävän Liisaa sanomaan: "Jumalan kiitos, pöytä on katettu", ja hän joutui raivoonsa, kuin tämä kielsi sen. Nauraen kerroin tämän vaimolleni, ja imarrellen sanoin hänelle: Niin itsepintainen sinä et olisi, ja pyysin hänen sanomaan nämä sanat. Hän kieltäytyi semmoisella uppiniskaisuudella ja kiivaudella, että jouduimme todelliseen sanasotaan.

EMMA (Itkien). Itse te sen kuulette … kiivas, uppiniskainen, oikullinen, kaikesta hän minua syyttää. Te, rakkaat vanhempani, voitte todistaa, etten milloinkaan, etten milloinkaan ole ollut uppiniskainen.

SALOKANGAS. No, no, lapsi…

KATRI (Totisena). Ukko, nyt teet Emmalle vääryyttä… Tyynny lapseni, nyt teidän on tuleminen ystäviksi jälleen.

EMMA. Ooh, hän vaatii vielä, että minun on sanominen se.

KATRI (Kummissaan). Mitenkä, herra vävypoika?

ALFRED. Pyydän, että unouttaisimme koko jutun.

SALOKANGAS (Iloisesti). Sitä mieltä olen minäkin. Turmelette hyvän ruokahaluni. Olet pieni hupakko, Emma, ja teidän, herra vävypoika, on antaminen hieman myöten nuorelle rouvallenne; kun hänestä tulee yhtä vanha, kuin eukostani tässä vieressäni, ei se enää ole tarpeen. Katsokaas, nyt hän ei enää tiedä, mitä vastaväite on, hän täyttää kaikki toivomukseni, ja jos pyytäisin hänen sanomaan: "Jumalan kiitos, pöytä on katettu", sanoisi hän sen paikalla.

KATRI (Iloisesti). Mutta sitä sinä et tee.

SALOKANGAS. Mitenkä?

KATRI. Sitä et tule tahtomaan.

SALOKANGAS. Mutta jos sen tahtoisin.

KATRI (Liikutettuna). Niin en tee sitä.

SALOKANGAS (Puoleksi pilalla, puoleksi todella). Nyt kai lasket leikkiä?

KATRI. En, se on täysi toteni?

SALOKANGAS. Voisitko sen todellakin kieltää?

KATRI (Päättävästi). Voisin.

ALFRED. Pyydän, että puhuisimme toisista asioista.

SALOKANGAS (Liikutettuna). Ei, ensin pitää meillä oleman tämä seikka selvillä. (Rukoillen). Rakas Katri, sano nyt kauniisti: "Jumalan kiitos, pöytä on katettu."

KATRI. Anna minun olla rauhassa.

SALOKANGAS. Pyydän sinua, sano niin.

KATRI. Enkä sano!

SALOKANGAS (Vielä iloisesti, kiivastuu kumminkin vähitellen, ilman että siltä tulistuisi.) Sanon päivittäin todellisimmasta sydämmestäni, kun näen pöydän katetuksi: "Jumalan kiitos, pöytä on katettu"… Etkö sinäkin sano niin?

KATRI. En!

EMMA. Rakas äiti!

SALOKANGAS. Katri!

KATRI. En, en!

SALOKANGAS. Katri!

KATRI. En, sitä en tee!

SALOKANGAS (Nousee pöydästä ärtyneenä). Ei, tämä on enemmän kuin pilaa!.. Tahdotko itsepäisyydelläsi antaa tyttärellesi huonon esimerkin?

ALFRED (Nousee pöydästä). Mutta minä pyydän…

KATRI (Nousee pöydästä). Tuossa meillä on tuo vanha ijänikuinen totuus: miehet vetävät yhtä, kun on vaimoja alistaminen. Isä rupeaa asiaa puolustamaan omaa tytärtänsä vastaan.

SALOKANGAS. En muita puolusta, itseäni puolustan. Mitä tyttärelläni ja hänen miehellään lienee keskenään, se ei minuun koske… Ainoastaan sinulta nyt pyydän, että kertaisit jokaisen sanan.