Read the book: «Titus Andronicus», page 2

TOINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Rooma. Hovilinnan edusta

(Aaron tulee.)

AARON

 
Olympon huippuun Tamora nyt nousee
Fortunan nuolten saavuttamatonna;
Siell' istuu korkealla, hänt' ei häiri
Salaman leimu, pauhu pauanteen,
Ei kateuden kalvaan uhka yllä.
Kuin koitart' aurinkoinen tervehtii
Ja, meren huilattuaan säteillänsä,
Tulisin vaunuin tähtirataa kiitää,
Niin Tamorakin: hänen älyään
Kumartaa mainen korkeus, ja hyve
Vavisten kierii hänen vihans' eessä.
Terästä sydämmes ja älys, Aaron,
Ja sinäi nouse yhtä korkealle
Kuin keisarinnas, jota voittoriemuin
Jo kauan pidit lemmenkahleissa
Ja silmäis lumopiiriin sidottuna
Lujemmin kuin Prometheus Kaukasoon!
Pois mieli matala ja orjanpuku!
Kilisten kullassa ja helmiss' aion
Ma uutta keisarinnaa palvella.
Sanoinko: palvella? Ei, kiemailla
Lumoojaa tuota, jumalatarta,
Semiramista, nymphaa, sireeniä,
Mi lumoo Rooman Saturninuksen
Ja tuhoon hänet vie ja valtakunnan.
Haa! Mikä riita?
 

(Demetrius ja Chiron tulevat sisään riidellen.)

DEMETRIUS

 
                 Nuoruutesi, Chiron,
Älyä puuttuu, älys terää puuttuu,
Tapoja myöskin, noin kun väliin tunget,
Vaikk' ehdoton on mulla suosio.
 

CHIRON

 
Demetrius, aina sinä pöyhkeilet,
Masentaa nytkin kerskallas mua aiot.
Ei parin vuoden ikäero sua
Tee suosikiks ja mua suosittomaks;
Min' olen yhtä hyvä palvelemaan
Ja kaunoistani palvomaan kuin sinä;
Ja miekkani sen näyttää ilmeisemmin,
Kuink innolla Laviniaa ma lemmin.
 

AARON

 
Hoi, karttuja!⁵ Täss' yljät tappelevat.
 

DEMETRIUS

 
Nulikka, senkö vuoks, ett' äiti laittoi
Kupeelles vahingossa tanssisäilän,
Noin uljaasti nyt ystäviäs uhkaat?
Sa lastas anna liimaantua tuppeen,
Siks kunnes paremmin sit' osaat käyttää!
 

CHIRON

 
Mut siksi täysin tuntea sa saat,
Mit' uskallan, vaikk' onkin taito pieni:
 

DEMETRIUS

 
Kopeilet, poika!
 

(Paljastavat miekkansa.)

AARON

 
                 Mitä teette, herrat?
Lähellä linnaa miekan paljastatte
Ja kadull' ääntä moista pidätte?
Tuon salavihan syyn ma hyvin tunnen,
Mut kultamiljoonistakaan en sois,
Ett' asialliset sen tietäisivät;
Ja mistään hinnast' äitinne ei tahtois
Noin tulla häväistyksi hovissa.
Hävetkää! Miekka pois!
 

DEMETRIUS

 
                       En minä, kunnes
Sen pistän hänen rintaansa ja työnnän
Takaisin hänen kurkkuunsa sen herjan,
Jot' on mua häväistäkseen huokunut.
 

CHIRON

 
Min' olen siihen varalla ja valmis,
Suupaltti konna, joka sanoin pauhaat,
Mut miekkatyöss' et mitään uskalla.
 

AARON

 
Pois, sanon minä! Kautta jumalien.
Joit' urhoolliset gootit palvovat,
Tää turha riita tuhoo meidät kaikki!
Oi, aatelkaahan, herrat, mik' on vaara
Näin prinssin ilmeist' oikeutta sortaa.
Niin kevytmielinen Laviniako
Ja Bassianusko niin turmeltunut,
Noin että hänen vaimostaan sais kiistää
Ja sit' ei seurais rangaistus ja kosto?
Pois, herrat, pois! Jos keisarinna tietäis
Tään epäsoinnun syyn, niin suuttuis soittoon.
 

CHIRON

 
Sen tietköön hän ja koko mailma: mulle
Lavinia rakkaamp' on kuin koko mailma.
 

DEMETRIUS

 
Kakara, nöyremp' ole valinnassasi
Lavinia vanhimman on veljes oma.
 

AARON

 
Olette hullut. Ettekö te tiedä
Kuink' ollaan Roomass' äkäiset ja kateet
Ja kilpaylkiä ei siedetä?
Niin, tietkää, herrat, tästä juonest' oma
Sikiää surmanne.
 

CHIRON

 
                 Haa, tuhat surmaa
Ma kärsisin, jos hänet voittaisin!
 

AARON

 
Vai voittaisitte?
 

DEMETRIUS

 
                  Mitä kummaa siinä?
Hän nainen on, ja siksi kosittava;
Hän nainen on, ja siksi voitettava;
Lavinia on hän, siksi lemmittävä.
Enemmän vettä myllyn kautta kulkee,
Kuin mitä tietää mylläri; ja helppo
On leikatusta leiväst' ottaa viilu.
Vaikk' keisarin on veli Bassianus,
Niin Vulcanuksen koristetta muutkin
Ja paremmat on kantaneet kuin hän.
 

AARON (syrjään)

 
Niin kyllä, vaikka itse Saturninus!
 

DEMETRIUS

 
Miks olla toivoton, kun voittaa voi
Sanoilla, lahjoilla ja silmäyksillä?
Mitä? Etkö kaurist' usein kaatanut
Ja vienyt kotiin vahdin nokan ohi?
 

AARON

 
Siis näyttää siltä niinkuin pieni keikka
Ois mielessä?
 

CHIRON

 
              Niin oikein: kuperkeikka!
 

DEMETRIUS

 
Osasit pilkkaan, Aaron.
 

AARON

 
                        Jospa tekin!
Niin päästäis koko tästä jupakasta.
Mut kuulkaa: hupsujako olette,
Kun tuosta kiistelette? Suututtaisko,
Jos onnistuisi kummankin?
 

CHIRON

 
                          Ei mua.
 

DEMETRIUS

 
Ei muakaan, kun vain saan muass' olla.
 

AARON

 
Hävetkää, sopikaa, ja riita pois!
Vain oveluus ja juoni teitä auttaa
Halunne perille; siis päättäkää
Se, mitä hyväll' ette saavuta,
Väkisin ottaa, niinkuin parhain sopii.
Sen sanon: ei Lucretia puhtaamp' ollut
Kuin Bassianuksen Lavinia tuo.
Joudumpi tie, kuin vitkain huokausten,
On valittava; minä keksin keinon.
Tuloss' on, herrat, juhlametsästys,
Siell' yhtyy kaikki Rooman kaunottaret.
Avara metsä on ja laaja, monta
On syrjäpaikkaa siellä, jotka ovat
Kuin luodut ryöstölle ja ilkitöille.
Tuo sievä hirvi sopii ajaa sinne
Ja vä'in kaataa, jos ei sanoin voi.
Tää ainut tie on tarjona. No, tulkaa;
Nyt keisarinna, joka pyhän älyns'
Omistaa kostolle ja konnuudelle,
On saapa tiedon tästä hankkeesta.
Hän juoniamme hioo neuvoillaan
Ja eripuran väliltänne estää
Ja kummankin vie määrään toivottuun.
Kuin Faman huone keisarin on linna,
Täpöisen täynnä kieltä, korvaa, silmää;
Mut metsä julm' on, turta, kuuro, mykkä:
Kävellä siellä voitte, haastaa, ryöstää,
Himonne täyttää taivaan näkemättä
Ja ahmia Lavinian aarteita.
 

CHIRON

 
Ei neuvos ole arkalasta, poika.
DEMETRIUS. Sit fas aut nefas, kunnes virran löydän Ja taian, joka tämän poltteen poistaa; Per Styga, per manes vehor.
 

(Menevät.)

 
Toinen kohtaus.
    Metsä lähellä Roomaa. Torvien toitotusta ja koirien
   haukuntaa kuuluu.
 

(Titus Andronicus, Marcus, Lucius, Qvintus, Martius ja metsästäjiä tulee.)

TITUS

 
Jo ajo käy; on aamu sinikirkas
Ja keto tuoksuu, metsä vihannoi.
Täss' irti koirat! Haukkuun havahtukoot
Nyt keisari ja armas nuorikko,
Ja prinssi myöskin; torvet raikukoot,
Niin että koko hovi vastaan kaikuu.
Te, pojat, teidän niinkuin minun tulee
Visusti pitää huolta keisarista:
Mua viime yönä pahat unet häiri,
Mut huomenkoitto taas mun virkisti.
 

(Jahtitorvien toitotusta.)

(Saturninus, Tamora, Bassianus, Lavinia, Demetrius, Chiron seuralaisineen tulevat.)

TITUS

 
Teen keisarille hyvät huomenet,
Ja yhtä hyvät teille, keisarinna! —
Lupasin torvill' ajomerkin antaa.
 

SATURNINUS

 
Se hauska oli toitaus, hyvät herrat,
Mut nuorikoille liian aikaista.
 

BASSIANUS

 
Lavinia, mitä sanot?
 

LAVINIA

 
                     Mulle ei:
Kaks tuntia jo valveill' olen ollut.
 

SATURNINUS

 
No, joutuin tänne hevoset ja vaunut!
 

Sitt' erän pyyntiin! (Tamoralle.) Roomalaisen ajon

 
Nyt saatte nähdä, rouva.
 

MARCUS

 
                         Mull' on koirat,
Jotk' ylös saavat karjaan pantterinkin
Ja korkeint' äkkijyrkkää nousevat.
 

TITUS

 
Hevoset mulla, jotka saaliin jälkeen
Kuin pääskyt kedon yli kiitävät.
 

DEMETRIUS

 
Veli, meill' ei hevost' eikä koiraakaan,
Mut kauniin kauriin kaadammepa vaan.
 

(Menevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Yksinäinen paikka metsässä.
 

(Aaron tulee, kukkaro kultaa kädessä.)

AARON

 
Mua viisaat arvelevat hupsuksi,
Kun alle puun näin paljon kultaa kätken.
Jost' itse en saa mitään milloinkaan.
Ken minusta niin halpaa luulee, tietköön,
Ett' tästä kullasta ma valan juonen,
Jost', ovelasti muokaten, voi siitä
Mit' uhka-uhallisin konnantyö.
Tuoss' uinu, kulta!
 

(Kätkee kullan.)

 
                    Rauhan kadottakoon,
Kera keisarinnan ken käy almun jakoon!
 

(Tamora tulee.)

TAMORA

 
Oi, rakas Aaron, miks on katsees synkkä,
Kun kaikkialla riemu vallitsee?
Joka pensahassa visertelee linnut,
Käy päivänlekkoon käärme kiemuraan,
Vihanta lehvä tuulelmassa värjyy
Ja varjollansa kedon kirjailee.
Sen sulokatveen istukaamme, Aaron,
Ja – koiria kun kaiku lörppä matkii,
Kimeesti torvensointiin vastaten,
Ikäänkuin kahdet ajot käymäss' oisi —
Leväten kuunnelkaamme haukuntaa;
Ja – niinkuin painin jälkeen, jota muinoin
Tuo prinssi-karkuri⁶ ja Dido leikki,
Kun onneks myrsky heidät yllätti
Ja luola hiljaa kätki uudukkoonsa —
Niin mekin, käsi toisen kaulassa,
Nukumme leikin jälkeen vienoon uneen,
Ja koirat, torvet, linnunviserrys
On meille niinkuin imettäjän laulu,
Jok' uneen pienokaista viihdyttää.
 

AARON

 
Vaikk' ohjaa Venus teidän halujanne,
Mun poveni on valtias Saturnus.⁷
Mitä sanoo kuolonjäykkä silmäni,
Vait-oloni ja tämä musta mieli,
Nää villakippurat, jotk' oijistuvat
Kuin käärme, joka kiemurastaan kirpoo
Ja tuhoovaiseen työhön suoriutuu?
Ei, rouva, nää ei lemmen merkkejä!
Sydäntä ohjaa viha, kättä surma,
Ja päässä veri takoo, kostonhimo.
Tamora, valtiatar sieluni,
Joll' ei oo muuta taivasta kuin sinä:
Tää Bassianuksen on tuomiopäivä,
Pois kieli viedään Philomelaltaan,
Jolt' impeyden sun poikas tänään ryöstää,
Kätensä pesten yljän veressä.
Kas, tässä kirje; ota se, ma pyydän;
Tää surman käärö anna kuninkaalle. —
Muut' älä kysy; täällä vakoillaan.
Tuoss' osa onnen saaliistamme saapuu,
Se tuhoaan ei vielä aavista.
 

TAMORA

 
Ah, armas mauri, armaamp' elämääni!
 

AARON

 
Vait, keisarinna! Bassianus tulee;
Hänt' ärsytä; ma noudan poikasi
Sua puoltamaan, vaikk' olkoon mistä riita.
 

(Menee.)

(Bassianus ja Lavinia tulevat.)

BASSIANUS

 
Ken täällä? Rooman suuri keisarinna,
Erillään sopivasta seurastaan?
Tai ehkä valepukuinen Diana,
Mi pyhät puistonsa on jättänyt
Suurt' ajoamme täällä nähdäkseen?
 

TAMORA

 
Hävytön salateiden nuuskija,
Jos mull' ois kehuttu Dianan voima,
Niin oiti otsaasi Actaeonin
Ma sarvet istuttaisin, jotta koirat
Sun uutis-ruumiiseesi hyökkäisivät,
Sa röyhkä moukka, päälletunkija!
 

LAVINIA

 
Anteeksi, arvon rouva, mutta luullaan,
Ett' oiva teill' on sarvenpano-taito,
Ja varmaan kahdenkesken maurin kanssa
Nyt teette kokeita. Zeus varjelkoon
Sen miehen koirist' isäntäänne tänään!
Ois sääli, hirveksi jos luultais häntä.
 

BASSIANUS

 
Tuo musta kimriläinen,⁸ tietkää, rouva,
Ihonsa-laiseks laittaa kunnianne,
Häjyksi, inhaksi ja likaiseksi.
Miks seurastanne erottauduitte,
Astuitte alas valkoratsultanne
Ja tähän kolkkoon paikkaan hiivitte,
Ei muita mukana kuin villi mauri,
Jos teit' ei ruma himo johtanut?
 

LAVINIA

 
Kun leikissänne teitä häiritsimme,
Niin tietystikin jalo mieheni
Saa röyhkän nimen! – Tule, mennään pois!
Hyväilköön korpinmustaa lemmikkiään,
Tää alho sopiva on sellaiseen!
 

BASSIANUS

 
Tään veljeni ma, keisarin, teen tiedoks.
 

LAVINIA

 
Nää vehkeet tiettyjä on kauan olleet.
Oi, ruhtinas, kuink' on sua petetty!
 

TAMORA

 
Miks malttamust' on mulla tuota kestää?
 

(Demetrius ja Chiron tulevat.)

DEMETRIUS

 
Mitä, äiti hyvä, kallis keisarinna,
Miks katseenne on ontto noin ja kalvas?
 

TAMORA

 
Mull' eikö syytä ole kalpeuteen?
Nuo kaks mun tähän paikkaan viettelivät.
Se, näette, autio on, synkkä laakso:
Puut, vaikk' on kesä, vaivaiset ja kuivat
Ja mistelin ja naavan peittämät.
Tääll' aurinko ei koskaan paista, täällä
Yöpöllöt pesii vain ja kolkot korpit.
Tään jylhän rotkon mulle näyttivät,
Sanoivat, että täällä sydänyöllä
Tuhannet aaveet, sihisevät kyyt,
Tuhannet rupikonnat, piikkisiat
Niin julmaa vihloääntä pitävät,
Ett' tämän kun vain kuulee kuolevainen,
Niin hullaantuu tai kuolee siihen paikkaan.
Tään helvetillisen kun tarinan
He päättivät, mun heti uhkasivat
Tuhoisen tammen runkoon sitoa
Ja siihen jättää kurjaan kuolemaan.
Sanoivat viel', ett olen rietas portto
Ja irstas gootitar ja mitä pahint'
On korva koskaan tämänlaista kuullut.
Ja jos ei teit' ois onni tänne tuonut,
He kostons' olisivat täyttäneet.
Se kostakaa, jos äiti teille rakas,
Tai teit' en enää lapsikseni sano.
 

DEMETRIUS

 
Täll' osoitan, ett' olen poikasi.
 

(Pistää Bassianuksen kuoliaaksi.)

CHIRON

 
Ja minä tällä: siinä miehen isku!
 

(Pistää hänkin miekkansa Bassianukseen.)

LAVINIA

 
Semiramis, – ei, julma Tamora!
Paraiten sulle sopii oma nimi.
 

TAMORA

 
Tikari tänne! Saatte nähdä, pojat,
Ett' äidin käsi äidin herjan kostaa.
 

DEMETRIUS

 
Seis, äiti! Hänet muuhun varataan:
Pui ensin vilja, sitten oljet polta.
Tuo nukke kehuskeli siveyttään,
Aviovalaans', uskollisuuttansa,
Ja tuolla ruseell' uhmas valtaanne;
Hän tuonko saisi mukaans' ottaa hautaan?
 

CHIRON

 
Jos niin käy, olen minä eunukki.
Johonkin syrjärotkoon ruumis viedään,
Ja tehdään siitä himollemme patja.
 

TAMORA

 
Mut halaamanne hunajan kun saitte,
Niin vaapsain tappakaa, se muuten pistää.
 

CHIRON

 
Me siitä vastaamme; ei vaaraa, äiti.
Nyt, käpyseni, viemme väkisin
Tuon tarkkaan talletetun siveytesi.
 

LAVINIA

 
Oi, Tamora, on naisen kasvot sulla,
 

TAMORA

 
En tahdo enää kuulla; viekää pois!
 

LAVINIA

 
Rukoilkaa, herrat, että hän mua kuulee!
 

DEMETRIUS

 
Hänt', äiti, kuule; hänen kyynelistään
Sa riemuitse, mut sydämmesi olkoon
Kova kuin sateenpisaroille kivi.
 

LAVINIA

 
Emoa tiikerinkö pentu neuvoo?
Hänt' älä neuvo: hän sun opetti.
Imemäsi maito muuttui marmoriksi,
Jo nisästä sa julmuutesi joit.
Mut äidin pojat ain' ei yhtä maata:
 

(Chironille.)

 
Sinä häntä pyydä naista säälimään.
 

CHIRON

 
Äpäräks itsenikö tekisin?
 

LAVINIA

 
Niin oikein: leivosta ei korppi siitä.
Mut olen kuullut – oi, jos ois se totta! —
Ett' antaa leijonakin säälistä
Kuninkaan-kynnet vuolla kämmenestään,
Ja että korppi ruokkii löytölasta,
Vaikk' omat poikaset on nälissään.
Oi, ole mulle, vaikk' on poves jäätä,
Jos et noin hyvä, sentään hiukan hellä!
 

TAMORA

 
En tuota minä ymmärrä; pois, pois!
 

LAVINIA

 
Selitän sulle: taattoseni tähden,
Jok' armahti, vaikk' ois sun voinut tappaa,
Oi, kuurot korvas avaa, älä paadu!
 

TAMORA

 
Vaikk' itse et mua oiskaan loukannut,
Niin hänen tähtens' olen säälimätön.
Te, pojat, muistatte, kuink' itkin turhaan,
Ett' uhriks eivät veisi veljeänne,
Mut tyly Titus oli armoton.
Pois viekää, tehkää hälle mitä mieli,
Jot' inhempaa, sen mieluisempaa mulle.
 

LAVINIA

 
Tamora, laupiaaks sua mainitaan,
Jos omin käsin tässä minut surmaat.
En elämää näin kauan kerjännyt:
Jo kuolin, raukka, kun Bassianus kaatui.
 

TAMORA

 
No mitä sitten kerjäsit, sa houkka?
 

LAVINIA

 
Pikaista kuolemaa, ja vielä yhtä,
Jot' epää naiseus mua mainimasta:
Mua himost' auta, murhaa pahemmasta;
Johonkin inhaan kuoppaan minut viskaa,
Miss' ei näe ruumistani miehen silmä;
Se tee, se laupiasta murhaa on!
 

TAMORA

 
Näin kultapojiltani palkan veisin.
Sinussa tyydyttäkööt himoaan.
 

LAVINIA

 
Ei armoa? Ei sääliä? Oo, peto,
Naissuvun häväistys ja vihollinen!
Tuhotkoon tuho —
 

CHIRON (riistää Lavinian mukaansa)

 
                  Ei, nyt tukin suusi. —
Tuo sinä miehen ruumis! Tuoss' on rotko,
Johonka Aaron käski hänet heittää.
 

(Menevät.)

TAMORA

 
Hyvästi, pojat! Älkää päästäkö!
Sydämmen iloa en ennen tunne,
Kuin kaikk' Andronicukset poiss' on tieltä.
Nyt menen saamaan mauriltani muiskun,
Ja pojat hurjat raiskaamaan tuon luiskun.
 

(Menee.)

 
Neljäs kohtaus.
Sama paikka.
 

(Aaron, Qvintus ja Martius tulevat.)

AARON

 
No, tulkaa, hyvät herrat; jalat alle!
Sen inhan rotkon heti teille näytän,
Miss' äsken pantterin näin nukkumassa.
 

QVINTUS

 
Himentää silmää; mitä tietänee?
 

MARTIUS

 
Niin minunkin; jos ei mua hävettäis,
Niin ajon heittäisin ja nukahtaisin.
 

(Putoaa rotkoon.)

QVINTUS

 
Mitä? Putositko? Mikä viekas rotko!
On suulla villit orjantappurat,
Ja näiden lehdill' uutta verta päilyy
Niin heleää kuin kukill' aamukaste.
Kamala paikka tämä minust' on.
Veli, sano, loukkaannuitko pudotessas?
 

MARTIUS

 
Mua loukkas kauhein näky, mik' on koskaan
Sydämmeen silmän kautta tuskaa tuonut.
 

AARON (syrjään)

 
Nyt kuninkaan tuon tätä katsomaan,
Niin näkemästään uskoo, että nämä
Ne hänen veljensä on surmanneet.
 

(Menee.)

MARTIUS

 
Miks et mua lohduta ja pois mua auta
Täst' oneasta verikuopasta?
 

QVINTUS

 
Mun vallannut on omituinen kauhu;
Vapisee ruumis, kylmä hiki valuu;
Sydän varoo pahempaa kuin silmä näkee.
 

MARTIUS

 
Sydämmes totta aavisti, se varma:
Sinä ja Aaron tänne katsokaa,
Niin kuolon julman verikuvan näette.
 

QVINTUS

 
On poissa Aaron; hellä sydämmeni
El salli silmieni sitä nähdä,
Jot' aavistellenkin jo kammoksun.
Mik' on se, sano! Pelännyt en koskaan
Niin ole niinkuin laps, en tiedä, mitä.
 

MARTIUS

 
Bassianus makaa tässä verissään
Kuin teurastettu lammas mätettynä
Pimeään, veriseen ja kolkkoon kuoppaan.
 

QVINTUS

 
Kuin tiedät pimeässä, ett' on hän se?
 

MARTIUS

 
On verisessä sormessansa sormus,
Sen kiiltokivi kuopan kirkastaa
Ja niinkuin tuohus hautakammiossa
Valaisee vainaan tuhkanharmaat posket
Ja kuopan inhan poven paljastaa.
Näin paistoi Pyramukseen kalvas kuu,
Kun yöllä immen verissä hän virui.
Oi, veli, auta mua raukein käsin —
Jos kauhu sun on raukaissut kuin minun —
Täst' ilkeästä kuolon tyrmästä:
Kokyton sumusuu⁹ ei kauheampi.
 

QVINTUS

 
Ojenna kätes, että sua autan;
Tai, jos ei voimaa mulla sitä tehdä,
Minutkin tämän ahnaan kuilun kitaan
Sa vedä, Bassianus-raukan hautaan.
En jaksa vetää sua reunaan asti.
 

MARTIUS

 
En minäkään sun avuttasi nousta.
 

QVINTUS

 
Kätesi vielä kerran; sit' en päästä,
Ennenkuin vedän sun, tai sinä mun;
Jos sin' et tule, tulen minä luokses.
 

(Putoaa kuoppaan.)

(Saturninus ja Aaron tulevat.)

SATURNINUS

 
No, tule pois; sen luolan tahdon nähdä
Ja tuon, ken juur' vastikään siihen juoksi.
Ken olet sinä, sano, joka tuohon
Maan ammottavaan nieluun juuri astuit?
 

MARTIUS

 
Titus Andronicuksen polo poika,
Jok' onnettomaan aikaan tänne saapui
Sun veljes tavatakseen kuolleena.
 

SATURNINUS

 
Kuolleena veljeni? Sa puhut pilaa:
Hän puolisoineen jahtimajass' on
Tään hauskan ajopaikan pohjoispäässä;
Ei siitä tuntia, kun hänet näin.
 

MARTIUS

 
En tiedä, missä nähtiin elossa,
Mut voi! Hän täältä löyttiin kuollehena.
 

(Tamora seurueineen, Titus Andronicus ja Lucius tulevat.)

TAMORA

 
Miss' on mun valtiaani, keisari?
 

SATURNINUS

 
Täss', armas, mielimurteen murtamana.
 

TAMORA

 
Ja miss' on Bassianus, veljesi?
 

SATURNINUS

 
Nyt haavaani sa tutkit pohjaa myöten:
Bassianusraukka täss' on murhattuna.
 

TAMORA

 
Siis myöhään tulee tämä turmakirja,
 

(Antaa kirjeen.)

 
Tään äkkinäisen tragedian luonnos.
Vain kummeksin, ett' ihmismuoto hienoon
Voi hymyyn peittää moista murhavimmaa.
 

SATURNINUS (lukee)

 
"Jos emme sievosesti tapaa häntä —
Bassianusta ma tarkoitan – niin sinä,
Hyvä metsästäjä, kaiva hälle hauta.
Nyt meidät ymmärtänet. Palkkas löydät
Sa nokkosista luota seljapuun,
Mik' oksillansa peittää kuopan suun,
Johon on haudattava Bassianus.
Se tee, niin iki-ystävät saat meistä."
Oi, Tamora, moist' onko koskaan kuultu?
Täss' on se kuoppa, tässä seljapuu;
Hakekaa löytääksenne metsästäjä,
Jolt' on Bassianus saanut surmansa.
 

AARON

 
Ja, majesteetti, täss' on rahapussi.
 

SATURNINUS (Titukselle)

 
Kaks verikoiraa, sinun sikiöitäs,
On tässä vieneet veljeltäni hengen.
Pois kuopasta, ja tyrmään heidät viekää!
Siell' olkoot, kunnes heille kidutukset
Ma keksin ennen kuulumattomat.
 

TAMORA

 
He kuopassako ovat? Kummallista!
Kuink' äkkiä ne murhat tulee ilmi!
 

TITUS

 
Suur' majesteetti, heikko polvi maassa
Rukoilen puserretuin kyynelin,
Ett' tämä poikieni konnantyö,
Niin, konnantyö, jos näytetään se toteen, —
 

SATURNINUS

 
Vai vielä toteen? Ilmeistähän on se. —
Ken löysi kirjeen? Sinä, Tamora?
 

TAMORA

 
Andronicus sen itse otti maasta.
 

TITUS

 
Sen tein; mut suokaa minun taata heitä:
Isäni pyhän haudan kautta vannon,
Ett' ovat teidän käskystänne valmiit
Verellään luullun työnsä maksamaan.
 

SATURNINUS

 
En takuustasi huoli; mua seuraa.
Te viekää ruumis, murhaajat te viekää.
Puhua älkööt saako; syy on selvä;
Jos pahempaa ois loppua kuin surma,
Sen, jumalauta, heihin sovittaisin.
 

TAMORA (Titukselle)

 
Rukoilen keisaria; poikais tähden
Siis älä pelkää, kaikki hyvin käy.
 

TITUS

 
Tule, Lucius, heitä et saa puhutella.
 

(Menevät eri tahoille.)

 
Viides kohtaus.
Sama paikka.
 

(Demetrius ja Chiron tulevat, raastaen muassaan raiskattua Laviniaa, jonka kädet ovat silvotut ja kieli leikattu pois suutta.)

DEMETRIUS

 
Nyt mene, kerro – haastaa jos voi kieles —
Ken pois sen leikkasi ja raiskas sun.
 

CHIRON

 
Tai kirjoita ja niin tuo tietos ilmi;
Rupea kirjuriks, jos tyngät sallii.
 

DEMETRIUS

 
Kas, katseilla ja merkeillä hän uhmaa!
 

CHIRON

 
Mene, raikast' ano vettä, pese kätes!
 

DEMETRIUS

 
Ei kieltä hällä eikä käsiä;
Siis menköön äänetönnä menojaan.
 

CHIRON

 
Menisin hirteen, hänenä jos oisin.
 

DEMETRIUS

 
Jos sull' ois kättä, millä tehdä silmu!
 

(Demetrius ja Chiron menevät.)

(Marcus tulee metsältä.)

MARCUS

 
Mitä? Veljenikö tytär, joka kiirein
Noin pakenee? Hoi, serkku! Miss' on miehes? —
Jos unta näen, niin valvetakseni
Pois annan kaikkeni; jos valveill' olen,
Niin lentotähti minuun iskeköön,
Ikuiseen että uneen nukahtaisin! —
Sano, armas serkku, mikä tyly käsi
Pois leikkasi ja silpoi ruumiistasi
Sen kalliit koristeet, sen kaksi oksaa,
Nuo, joiden varjoss' oisi kuninkaat
Halanneet levätä, mut eivät koskaan
Niin suurta saavuttaneet onnea,
Ett' oisi lempes saaneet? Miks et vastaa? —
Ah' lämmin purppurainen verivirta;
Kuin tuulen liikuttama lähteen huoko,
Sun rusohuulillasi nousee, laskee
Ja tulee, menee henkäyksesi kanssa!
Sun joku Tereus varmaan raiskasi,
Ja kieles silpoi, jottei tulis ilmi.
Ah, kasvos häpeästä käännät pois!
Ja vaikka vuotanut on vähiin veres
Kuin kolmen putken kautta, vesisuihku,
Niin poskes hehkuu kuin Titaanin muoto,
Kun punoittain se pilven kanssa kamppaa.
Sanonko puolestasi: niin se on?
Jos tietäis vaan! Jos tuntisin sen pedon,
Kiroilla sydäntäni keventäisin!
Salainen suru on kuin umpi-uuni:
Sydettää sydämmen, miss' asustaa.
Vain kieli Philomelalt' otettiin,
Ja vaivoin tuskans' ompeli hän liinaan;
Sult', armas serkku, tääkin apu vietiin.
Sun kohtas ovelampi Tereus:
Hän katkoi kauniit sormet nuo, jotk' oli
Somempaa ommelleet kuin Philomela.
Josp' ois tuo peto nähnyt liljakättes
Lipovan luutulla, kuin haavanlehden
Ja sulkkukielienkin suutelevan
Ihaillen niitä, eipä hengen uhall'
Ois rohjennut hän niihin koskea;
Tai sulokieles taivaallisen soinnun
Jos oisi kuullut hän, niin veitsen oisi
Kädestään päästänyt ja nukahtanut
Kuin Orpheuksen lauluun Kerberus.
Pois tule, isäs sokeaksi tee:
Näköä moist' ei isänsilmä kestä.
Lemuvat niitut hetken rajuilma
Voi upottaa; ja kuink' ei isän silmää
Sois pitkäin kuukausien kyyneleet?
Pois tule; jaamme sinun kanssas surun;
Saat siitä, raukka, pienen lohdun murun.
 

(Menevät.)