KOLMAS NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus
Tasanko Fragmoren lähellä.
(Sir Hugh Evans ja Simppeli tulevat.)
EVANS. Mnää pyydä, hyvä herr Höllöse pikent ja mnuun ystvän, Simppel nimelt, sano, mihe suuntta snää ole kurkistan sen herr Cajukse perä, joka kuttu ittes tropptohtoriks?
SIMPPELI. Pittyyn päin, puistoon päin, joka suuntaan, vanhan Windsorin tietä, kaikkia teitä, paitse kaupungin tietä.
EVANS. Mut mnää pyydän kaikel muotto, kato sinnekkin päi.
SIMPPELI. Kyllä, herra.
(Vetäytyy syrjään.)
EVANS. Siuna ja varjel! Kui mnuun sydämen pamppaile ja sielun on ahdistukses! – Kui mnää olisi iloine, jos hän vaa narraisis! – Kui mnuun mielen o must! – Kyll mnää sen konnan kalloho pläiskä häne troppklasis, ku vaa nii passa. Siuna ja varjel!
(Laulaa.)
Kun purot metsässä lirisee
Ja satskieliset visertelee,
Ma kukkaisvuotehen meille laitan,
Ja tuhansin ruusuja patjaks taitan.
Kun purot —
Jes auttakko! Mnuun teke oikke miel itke.
(Laulaa.)
Ja satakieliset visertelee: —
Juur virtais vieress, Babylon, —
Ja tuhansin ruusuja patjaks taitan.
Kun purot —
SIMPPELI (tulee esiin). Tuolta hän tulee, tuota tietä, herra pastori.
EVANS. Terve tulemast.
(Laulaa.)
Kun purot metsässä lirisee —
Jumal vanhurskait varjelkko! – Millaissi aseit hänel on?
SIMPPELI. Ei mitään aseita, pastori. Tuossa tulee isäntäni, herra Höllönen, ja vielä toinenkin herra Fragmoresta päin, vainion poikki, tuota tietä.
EVANS. Ann tänn mnuun kappan; tai kann sit vaa käsivarrellas.
(Paaso, Höllönen ja Laihanen tulevat.)
HÖLLÖNEN. Kas, herra pastori! Hyvää huomenta, hyvä herra Hugh! Pidätä korttimiestä korteistaan ja kirjamiestä kirjoistaan, niin sanon että teet ihmeitä.
LAIHANEN. Ah, sitä suloista Anna Paasoa!
PAASO. Herran rauha, hyvä herra pastori!
EVANS. Herran armo ja laupeus olkko kaikkein teijän kanss!
HÖLLÖNEN. Mitä! Miekka ja sana! Tutkitteko molempia, herra pastori?
PAASO. Ja vielä niin nuorekas, ihokas vain ja housut yllä, näin kolkossa ja kosteassa ilmassa!
EVANS. Sill' asjal o omat syys ja perustukses.
PAASO. Tulimme tänne tarjoamaan teille palvelustamme, herra pastori.
EVANS. Hyvä vaa. Mitä se olsis?
PAASO. Tuolla noin on suuriarvoinen herra, jota joku varmaankin on loukannut ja joka siitä on niin äkeässä riidassa oman arvonsa ja mielenmalttinsa kanssa, kuin suinkin saattaa ajatella.
HÖLLÖNEN. Olen elänyt neljä kertaa kaksikymmentä vuotta ja vähän päälle, vaan en ikänäni ole kuullut niin korkeasäätyisen, arvokkaan ja oppineen miehen joutuvan niin pois suunniltaan.
EVANS. Kuka se o?
PAASO. Arvaan että tunnette hänet: herra tohtori Cajus, se kuuluisa ranskalainen lääkäri.
EVANS. Rist ja tuska! Yht hyvi te voisisitt mull puhu kaoraliemest.
PAASO. Kuinka niin?
EVANS. Hänel ei oi enemppä tietto Hibbokratuksest ja Galenuksest, kui – ja sitä pait hän on konn, nii pelkur konn, kui te koskan voisisitt pyyttä tull tuntema.
PAASO. Lyön vetoa, että tämä on se mies, jonka oli määrä hänen kanssaan taistella.
HÖLLÖNEN. Siltä näyttää aseista päättäen. Pitäkää heidät erillään; – tässä tulee tohtori Cajus.
(Isäntä, Cajus Ja Rugby tulevat.)
PAASO. Kas niin, herra pastori, antakaa miekan olla tupessa.
HÖLLÖNEN. Samoin te, hyvä herra tohtori.
ISÄNTÄ. Riisukaa heiltä aseet; soittakoot suutaan; pitäkööt nahkansa ehjänä ja rääkätkööt äidinkieltämme.
CAJUS. Anna, mine puhu yks sana teide korva kanss: miks te ei tule, kun mine varto?
EVANS. Älkkästäs kiivastuko; aikanas kutaki.
CAJUS. Parbleu, te ole pelkuri, aasi, apina.
EVANS. Älkkäm täsä ny sentä ruvekko muitte ihmiste pitaakeliks, mnää pyydän kaikes ystävydes, ja mnää tahdo teil antta hyvityst taval tai toisel. – Mnää nakka kaikk teijä trop-potut teit vast plässi, kun te lyött laimi välipuhet ja sopimukset.
CAJUS. Diable! – Jack Rugby, – isende de la jarretière, – eikö mine on hente varto lööde hente kooljaks? Eikö mine on ole tess, meeretty plassi peell?
EVANS. Nii tott ku mnuul o kristityn sielu, nii, näettäk, tämä täsä ei ol se määrätty plassi. Mnää vedä tuomriks Sukkanaoha isännä.
ISÄNTÄ. Hiljaa, sanon minä, Gallia ja Wallia, Ranskan mies ja Walesin mies, sielun tohtori ja ruumiin tohtori!
CAJUS. Se ole hyve, – excellent!
ISÄNTÄ. Vait, sanon minä, nyt puhuu Sukkanauhan isäntä. Olenko minä politikku? Olenko minä mikään sutkapää? Olenko minä mikään Machiavelli? Pitääkö minun mistata tohtorini? Ei maakaan? Hän tuo mulle tipat ja kipat. Pitääkö minun mistata pastorini? pappini? oma sir Hughini? Ei maakaan! Hän tuo mulle sananlaskut ja lystit kaskut. – Tänne kätesi, sinä maahinen; noin! Tänne kätesi, sinä taivahinen; noin! – Te tieteen vesat, olen pettänyt teitä kumpaakin; olen haastanut teidät vääriin paikkoihin; sydämmenne on uljas, nahkanne on eheä, ja sektikeitos olkoon kaiken päätös. – Kas niin, ottakaa heiltä miekat säilyyn. – Tule kanssani, sinä rauhan lapsi, tule, tule!
HÖLLÖNEN. Hupsu koko isäntä, totta totisesti! – Tulkaa, hyvät herrat, tulkaa.
LAIHANEN. Ah, sitä suloista Anna Paasoa!
(Höllönen, Laihanen, Paaso ja Isäntä menevät.)
CAJUS. Ah! Ymmertekö mine teme? He eikö teke meiste sot? Ah, ah!
EVANS. Hyv on; hän o tehn meist pitaakelit: Mut mnää pyydä et ollaisis ystävät ja lyödäisis meijä aivot yhte ja kostetaisis toll rupisel kapiketul, toll Sukkanaoha isänäl.
CAJUS. Parbleu, minu koko sydemeste. Hen lupasi viede minu misse ole se miss Anna Paaso; parbleu, hän minu petti kaupa peel.
EVANS. Hyv on; kyll mnää häne kallos pehmitä. – Tulkka poies ny.
(Menevät.)
Toinen kohtaus
Katu Windsorissa.
(Rouva Paaso ja Roopetti tulevat.)
R. PAASO. No, alappas astua, pikku teikari; olet aina ollut takamiehenä, mutta nyt olet edeskäypä. Mikä on hauskempaa, ohjata minun silmiäni, tai silmätä herrasi kantapäitä?
ROOPETTI. Totta maarin ennemmin kuljen teidän edellänne miehenä kuin hänen perässään kääpiönä.
R. PAASO. Oo, oletpa pikku mielistelijä! Näen jo että sinusta tulee hovimies.
(Virta tulee.)
VIRTA. Kas vain, rouva Paaso! Minne matka?
R. PAASO. Olin menossa rouvaanne katsomaan. Onko hän kotona?
VIRTA. On, ja seuran puutteesta niin ikävissään, että tuskin pysyy koossa. Jos miehenne olisivat kuolleet, niin luulen että menisitte naimisiin te molemmat.
R. PAASO. Se on tiettyä, – kahden toisen miehen kanssa.
VIRTA. Mistä olette tuon sievän viirikukon saanut?
R. PAASO. En muista nyt taas mikä lempo hän on nimeltään se, joka sen miehelleni antoi. – Mikä se taas on sinun ritarisi nimi, poikaseni?
ROOPERTTI. Sir John Falstaff.
VIRTA. Sir John Falstaff!
R. PAASO. Niin, sama mies; en koskaan muista hänen nimeään. – Ne ovat niin hyviä ystäviä, minun hyvä mieheni ja hän! Onko todellakin rouvanne kotona?
VIRTA. Ihan varmaan.
R. PAASO. Suokaa anteeksi, herra Virta: kuolen ikävään, jos en saa häntä nähdä.
(Rouva Paaso ja Roopetti menevät.)
VIRTA. Eikö sillä Paasolla ole aivoja? Eikö silmiä? Eikö järkeä? Varmaankin ne kaikki nukkuvat; hän ei ymmärrä niitä käyttää. Tuo poika se lennättää kirjeen kaksikymmentä peninkulmaa yhtä helposti kuin kanuuna ampuu pilkkaan kaksikymmentä tusinaa kertaa. Hän itse auttaa vaimonsa lemmenseikkailuja, antaa hänen hullutuksilleen liikkumavaraa ja vauhtia; ja nyt se naikko on menossa minun vaimoni tykö, ja Falstaffin poika hänen kanssaan. Tuon rajuilman kuulee jo tuulen vinkunasta. – Ja Falstaffin poika hänen kanssaan! – Kauniita juonia! Ne on jo valmiiksi haudottu, ja kapinoivat vaimomme jakavat kirouksen keskenään. Mutta malta! Kyllä sen miehen vielä paulaan kierrän; ja sittenkös minä vaimoani rääkkään, riistän siveyden lainahunnun sen tekopyhän rouva Paason kasvoilta, ja julki julistan että Paaso itse on suruton ja luuloton Actaeon; ja näille reippaille toimilleni kaikki naapurini huutavat: hyvä! (Kello lyö.) Kello antaa merkin, ja varmuuteni käskee minua etsimään; sieltä minä sen Falstaffin löydän. Tästä minua pikemmin kiitetään kuin nauretaan; sillä että Falstaff on siellä, se on niin varma, kuin maa on vahva. Minä menen nyt.
(Paaso, Höllönen, Laihanen, Isäntä, Sir Hugh Evans,
Cajus ja Rugby tulevat.)
KAIKKI. Terve, herra Virta.
VIRTA. No, totta totisesti, siinäpä koko liuta! – Minulla on pienet lystit kodissani, ja pyydän että kaikki tulette luokseni.
HÖLLÖNEN. Minun täytyy kieltäytyä, herra Virta.
LAIHANEN. Niin ikään minun, herra Virta. Me olemme luvanneet syödä päivällistä neiti Annan kanssa, ja minä en syö sanaani, vaikka saisin rahaa jos kuinka paljon.
HÖLLÖNEN. Olemme jo kauan havitelleet naimiskauppaa Anna Paason ja orpanani Laihasen välillä, ja tänään on määrä saada vastaus.
LAIHANEN. Toivon saavani teidän suostumuksenne, isä Paaso.
PAASO. Sen saatte, herra Laihanen; olen täydellisesti teidän puolellanne; mutta vaimoni, herra tohtori, pitää kokonaan teidän puoltanne.
CAJUS. Eh, parbleu! ja tyttö minu rakasta; minu huushollerska Reipas sano minu se.
ISÄNTÄ. Mitä sanotte nuoresta herra Fentonista? Hän hyppii, hän tanssii, hänellä on nuoren silmät, hän kirjoittaa runoja, hän puhuu juhlapäivä-kieltä, hän hajahtaa kuin huhti- ja toukokuu; hän sen ottaa, hän sen ottaa! hän on onnipoika, hän sen ottaa.
PAASO. Ei minun suostumuksellani, sen voin taata. Sillä nuorella herralla ei ole niin mitään; hän on ollut sen hurjan prinssin16 ja Poinsin toveri; hän on liian ylhäinen meille; hän tietää liian paljon. Ei, hän ei saa onneensa solmuakaan sitoa minun varallisuuteni sormella; jos hän tytön tahtoo, niin ottakoon hänet semmoisenaan; minun varani noudattavat minun tahtoani, ja minun tahtoni ei kulje sitä tietä.
VIRTA. Pyydän oikein hartaasti, tulkaa edes jotkut teistä luokseni päivälliselle; paitse ruokaa saatte huvitustakin: näytän teille kumman otuksen. – Herra tohtori, teidän täytyy tulla, – teidän myös, herra Paaso – ja teidän, herra pastori.
HÖLLÖNEN. No, hyvästi sitten; sitä paremmin me voimme naimiskauppoja hieroa herra Paason tykönä.
(Höllönen ja Laihanen menevät.)
CAJUS. Menne sine koti, Jack Rugby; mine tule koht.
(Rugby menee.)
ISÄNTÄ. Hyvästi, poika-muruset; minä menen nyt kelpo ritarini Falstaffin tykö, ja siellä juomme pillitämme piipallisen kanariaa.
VIRTA (syrjään). Mutta ensin minä panen sen kanaljan piipattamaan oman pillini mukaan. – Tuletteko, hyvät herrat?
(Menevät.)
Kolmas kohtaus
Huone Virran asunnossa.
(Rouva Virta ja rouva Paaso tulevat.)
R. VIRTA. Jussi, hoi! Roope, hoi!
R. PAASO. Pian, pian! Onko pesukoppa —
R. VIRTA. Kaikki valmista. – Roope, sinä, etkö kuule?
(Palvelijat tuovat kopan.)
R. PAASO. Joutuun, joutuun!
R. VIRTA. Pankaa se tähän.
K. PAASO. Määrätkää heille tehtävänsä; sukkelat toimet!
R. VIRTA. Niin, niinkuin sanoin teille, Jussi ja Roope, olkaa valmiina prännissä tässä lähellä; ja heti kun teitä huudan, niin tulkaa paikalla sisään ja ottakaa – viipymättä ja tuumimatta – tämä koppa olallenne; ja kun se on tehty, niin laputatte kiiruusti sen kanssa pois ja viette sen valkaisupaikalle tuonne Datchet-niitylle ja tyhjennätte sen siihen mutaiseen ojaan, joka on aivan Thamesin vieressä.
R. PAASO. Muistatteko nyt vain kaikki?
R. VIRTA. Olen heille sen selittänyt kerran toisensa perään; he eivät lisätietoja kaipaa. – Menkää nyt, ja tulkaa, kun teitä kutsutaan.
(Palvelijat menevät.)
R. PAASO. Tuossahan tulee pikku Roopetti.
(Roopetti tulee.)
R. VIRTA. No, pikku peukaloiseni, mitä uutisia tuot sinä?
ROOPETTI. Herrani, sir John, on tullut sisään takaportin kautta ja pyytää päästä puheillenne.
R. PAASO. Sinä pikku vietelintu, oletko sinä vain luotettava?
ROOPETTI. Olen, sen vannon. Herrani ei tiedä että te olette täällä, ja hän on uhannut syöstä minut iankaikkiseen vapauteen, jos puhun tästä teille; hän vannoo, että silloin hän ajaa minut pois.
R. PAASO. Sinä olet kiltti poika; tämä sinun vaitiolosi tulee räätäliksesi ja tekee sinulle uuden nutun ja housut. – Minä menen nyt piiloon.
R. VIRTA. Tehkää se. – Mene ja sano herrallesi, että olen yksin. (Roopetti menee.) – Rouva Paaso, muistattehan tehtävänne?
R. PAASO. Olkaa huoletta; jos en osaani oikein näyttele, niin saatte minulle viheltää.
(Menee.)
R. VIRTA. Kas niin! Nyt me häntä tunnustelemme, tuota epäterveellistä kosteutta, tuota muodotonta vesikurpitsaa; opetamme häntä erottamaan kyyhkysen variksesta.
(Falstaff tulee.)
FALSTAFF. "Joko sinut sain, sinä taivahinen hohtokivi?" Haa! Nyt tahdon kuolla, nyt olen elänyt kylliksi; tämä on kunnianhimoni huippu. Oi, mikä autuaallinen hetki.
R. VIRTA. Oo, rakas sir John!
FALSTAFF. Rouva Virta, en osaa imarrella, en osaa laverrella, rouva Virta. Minulla on vain yksi syntinen toivomus: ah, jos miehesi olisi haudassa! Parahimmalle loordille sanon vasten partaa, että silloin tekisin sinut ladykseni.
R. VIRTA. Minäkö teidän ladynne, sir John? Ah, minusta tulisi surkea lady!
FALSTAFF. Ranskan hovi näyttäköön minulle toista samanlaista! Näen jo, kuinka silmäsi kilpailisi timantin kanssa; sinulla on se oikea kulmakarvain kaunis kaarevuus, johon niin hyvin soveltuu siipihuntu tai sankarihiippa tai jokin päänkoristus à la Venetienne.
R. VIRTA. Tavallinen päähuivi vain, herra John; minun kulmilleni ei sovellu mikään muu, eikä sekään oikein hyvin.
FALSTAFF. Jumaliste, julmuri olet, kun tuommoista puhut! Sinusta tulisi täydellinen hovinainen, ja jalkasi varma astunta antaisi puolipyöreässä pönkkähameessa käynnillesi erinomaisen joustavuuden. Näen hyvin mitä sinusta tulisi, jos Onnetar ei olisi vihamiehesi; Luonnotar on ystäväsi; kas niin, sitä sinä et voi salata.
R. VIRTA. Uskokaa, minussa ei ole mitään tuosta kaikesta.
FALSTAFF. Mikä minut sai sinua rakastamaan? Opi siitä uskomaan, että sinussa on jotakin erinomaista. Näetkös, minä en voi imarrella, en sanoa, että olet sitä tai sitä, niinkuin nuo sopertavat orapihlajannuput, jotka kulkevat naisina miesten vaatteissa ja lemuavat niinkuin rohdoskaupat yrttien keruuaikana; minä sitä en voi; mutta sinua minä rakastan, en ketään muuta kuin sinua, ja sinä sen ansaitset.
R. VIRTA. Älkää minua pettäkö, hyvä herra; pelkään että rakastatte rouva Paasoa.
FALSTAFF. Voisit yhtä hyvin sanoa, että rakastan kulkea kilstupateitä, joka minulle on yhtä vastenmielistä kuin kalkkiuunin savu.
R. VIRTA. No, taivas tietää, kuinka suuresti teitä rakastan, ja kerran saatte sen vielä kokea.
FALSTAFF. Pysy yhä siinä mielessä; minä koetan sen ansaita.
R. VIRTA. Ah, minun täytyy sanoa, että sen te jo ansaitsette; muuten en voisi siinä mielessä pysyä.
ROOPETTI (ulkoa). Rouva Virta, rouva Virta, täällä on rouva Paaso oven takana ja uhkuu ja puhkuu ja on hurjan näköinen ja tahtoo heti teitä puhutella.
FALSTAFF. Hän ei saa minua nähdä; menen piiloon tuonne seinä verhon taa.
R. VIRTA. Niin oikein, menkää; hän se on oikea kielikello.
(Falstaff piiloutuu.)
(Rouva Paaso ja Roopetti palajavat.)
No, mikä nyt on? Mikä hätänä?
R. PAASO. Oi, rouva Virta, mitä olette tehnyt? Olette häväisty, olette hukassa, olette ijankaikkisesti kadotettu!
R. VIRTA. Mikä asiana, hyvä rouva Paaso?
R. PAASO. Voi teitä, rouva Virta! Niin kunnon mies teillä on puolisona, ja annatte hänelle syytä epäluuloon!
R. VIRTA. Mitä syytä epäluuloon!
R. PAASO. Mitäkö syytä epäluuloon? – Hyi, hävetkää! Kuinka olen teistä erehtynyt!
R. VIRTA. Mutta, hyväinen aika, mikä asiana?
R. PAASO. Miehenne on tulossa tänne, hyvä rouva, ja kaikki Windsorin oikeudenpalvelijat hänen kanssaan, etsimään erästä herraa, joka, niinkuin hän sanoo, nyt on teidän suostumuksellanne tässä talossa ja ilkeällä tavalla hyväkseen käyttää hänen poissaoloaan. Te olette hukassa.
R. VIRTA (hiljaa). Puhukaa kovemmin! (Ääneen.) Hyvä jumala, eihän toki!
R. PAASO. Suokoon taivas, ettei niin ole, ja ettei teillä ole semmoista miestä täällä; mutta vallan vissi on, että miehenne on tänne tulossa, puoli Windsoria jäljissään, semmoista miestä etsimään; tulin edeltäpäin siitä teille ilmoittamaan. Jos tiedätte olevanne puhdas, niin olen siitä iloissani; mutta jos teillä on täällä ystävä, niin laittakaa hänet pois. Älkää siinä ällistelkö! Malttakaa mielenne, puolustakaa mainettanne, tai sanokaa hyville päivillenne ikuiset jäähyväiset.
R. VIRTA. Mitä pitää minun tehdä? – Täällä on todellakin eräs herra, hyvä ystäväni, enkä sure niin paljon omaa häpeääni kuin hänen vaaraansa. Antaisin mielelläni tuhat puntaa, jos saisin hänet pois talosta.
R. PAASO. Hyi, noita puheitanne! "Antaisin mielelläni" ja "antaisin mielelläni"! Miehenne on täällä tuossa paikassa; miettikää miten saatte hänet täältä pois; talossanne ette voi häntä piilottaa. – Oi, kuinka olette minua pettänyt! – Kas, tuossahan on koppa; jos hän vain on säällistä kokoa, niin voi hän kömpiä tuohon, ja sitte heitätte likaisia vaatteita päälle, niinkuin kaikki olisi menossa pyykkiin; taikka, koska nyt on valkaisuaika, niin antakaa kahden renkinne kantaa hänet Datchet-niitylle.
R. VIRTA. Hän on liian paksu; ei mahdu hän tuohon. Mitä pitää tehdä?
(Falstaff tulee esiin.)
FALSTAFF. Saanko koittaa? Saanko koittaa? Oi, saanko koittaa? Tuohon tahdon, tuohon tahdon! Seuratkaa ystävänne neuvoa; tuohon tahdon!
R. PAASO. Mitä? sir John Falstaff! Entä kirjeenne, ritari?
FALSTAFF (syrjään rouva Paasolle). Rakastan sinua; auta minut pois täältä; anna että kömmin tuohon; en enää koskaan —
(Kömpii koppaan; he peittävät hänet likaisilla liinavaatteilla.)
R. PAASO.
Auta, poika, peittämään herraasi! – Kutsukaa renkinne tänne, rouva
Virta! – Te, uskoton ritari!
R. VIRTA.
Hoi, Jussi! Roope! Jussi, hoi!
(Roopetti menee.)
(Palvelijat palajavat.)
Ottakaa nuo vaatteet tuosta, joutuun! Missä on kantotanko? Voi, teitä nahjuksia! Viekää ne pyykkärille Datchet-niitylle; joutuun, no!
(Virta, Paaso, Cajus ja sir Hugh Evans tulevat.)
VIRTA. Tehkää hyvin, astukaa sisään; jos syyttä epäilen, niin pilkatkaa minua, naurakaa vasten partaa; muuta en ansaitse. – Mitä tuo? Mihinkä sitä viette?
PALVELIJA. Pyykkärille tietysti.
R. VIRTA. Mitä sinun siihen tulee, mihin he sen vievät? Joko pukki rupee kaalimaan vartijaksi?
VIRTA. Pukki, pukki, pukki? Niin kyllä, pukki, pukki niin, sen takaan, ja kiimainen lisäksi; saadaanpa nähdä. (Palvelijat menevät koppineen.) Hyvät herrat, näin unta viime yönä; kerron teille sen unen. Kas tässä, tässä, tässä ovat avaimeni: menkää ylishuoneisiin, hakekaa, urkkikaa, nuuskikaa; vannon että löydämme ketun pesästä. – Ensin suljen tämän tien: – kas niin, nyt ajamme sen loukostaan.
PAASO. Tyyntykää, hyvä herra Virta; tällä te vain itseänne vahingoitatte.
VIRTA. Aivan niin, herra Paaso. – Tulkaa, hyvät herrat, kohta saatte nähdä lystit; seuratkaa minua, hyvät herrat.
(Menee.)
EVANS. Nämä ova todest kummalissi humörej ja mustsukkasuksi.
CAJUS. Parbleu, teme ei on façon de France; Franska ei mustasukka.
PAASO. No, mennään, hyvät herrat, niin saamme nähdä, miten tämä urkinta päättyy.
(Paaso, Cajus ja Evans menevät.)
R. PAASO. Tämähän on kaksinkerroin oiva pila!
R. VIRTA. En tiedä mikä enemmän minua huvittaa, sekö, että mieheni, vai sekö, että sir John on petetty?
R. PAASO. Kuinka hänessä mahtoikaan sydän pamppailla, kun miehenne kysyi, mitä kopassa oli!
R. VIRTA. Varon melkein, että hän on pesun tarpeessa; ja näin tuo heittokylpy tekee hänelle vain hyvää.
R. PAASO. Hirteen joutaisi koko irstas konna! Soisin että kaikki samansorttiset joutuisivat samanlaiseen kiipeliin.
R. VIRTA. Varmaankin on miehelläni joku erityinen syy epäillä että Falstaff on täällä; en ole koskaan nähnyt häntä niin riivatun mustasukkaisena kuin nyt.
R. PAASO. Minäpä keksin juonen, millä siitä päästään selville; meidän täytyy tehdä uudet kepposet Falstaffille, hänen irstaustautinsa tuskin tästä lääkkeestä paranee.
R. VIRTA. Mitä, jos lähettäisimme tuon vanhan hupsun, tuon rouva Reippaan, hänen tykönsä pyytämään anteeksi veteenheittoa, ja antaisimme hänelle uutta toivoa, jotta saisimme häntä uudelleen rangaista?
R. PAASO. Tehdään se; kutsumme hänet tulemaan tänne huomenaamulla kello kahdeksan saamaan vahingonkorvausta.
(Virta, Paaso, Cajus ja Evans palajavat.)
VIRTA.
En löydä häntä mistään; se konna ehkä vain kerskaili sillä, mitä ei saanut.
R. PAASO.
Kuulitteko tuota?
R. VIRTA.
Kyllä, kyllä; hiljaa vain! – Te kohtelette minua kauniisti, herra
Virta, eikö totta?
VIRTA.
Niin kyllä teen.
R. VIRTA.
Taivas tehköön teidät paremmaksi, kuin mitä ajatuksenne ovat.
VIRTA.
Aamen!
R. PAASO.
Te tällä itseänne sanomattomasti vahingoitatte, herra Virta.
VIRTA.
No niin, itse sen kärsin.
EVANS.
Jos siel on yhtäkä ristsieiu talos ja huoneis ja arkuis ja kaapeis, niin taivas mnuul mnuun syntin antteks antakko viimeisen tuomiopäivän.
CAJUS.
Parbleu, ei mine möös, ei sielle on ykte ristsielu.
PAASO.
Hyi, hyi, herra Virta! Ettekö häpeä? Mikä henki, mikä saatana on päähänne pannut tällaiset luulot? Minä en tuota mielenhouraustanne omakseni tahtoisi, vaikka saisin Windsorin linnan kaikki aarteet.
VIRTA.
Sehän on se minun vikani, herra Paaso; itseäni se vaivaa.
EVANS.
Paha omatunt teit vaeva; teijä rouvan on niin kunnjaline vaim, etei toist voi löytä viidest tuhanest ja viel viidest sadast.
CAJUS.
Parbleu, mine näke ett se ole kunialinen vaimo.
VIRTA.
No niin; lupasin teille päivälliset, – Tulkaa pois puistoon kävelemään. Pyydän, antakaa minulle anteeksi; toiste kerron teille syyn tähän menettelyyni. – Tule, eukko; – tulkaa, rouva Paaso; antakaa minulle anteeksi, sydämmestäni pyydän, antakaa minulle anteeksi.
PAASO.
Menkäämme, hyvät herrat; mutta kyllä hän vielä nauruksi tulee, uskokaa pois. Pyydän teitä kaikkia huomenaamuksi luokseni suurukselle; sitten mennään yhdessä linnustamaan; minulla on sievä viidakkohaukka.
Lupaatteko?
VIRTA.
Sama se.
EVANS.
Missä on yks, siel ole mnää toine.
CAJUS.
Miss ole yks tai kaks, seell on mine kolmas.
VIRTA.
Pyydän, herra Paaso, tulkaa.
EVANS.
Mut mnää pyydä, muistakka huomen sit krouvar-isänttä, sit rupist roisto.
CAJUS.
Se ole hyve; parbleu, koko minu sydemest.
EVANS.
Se rupine roist! Sill on ne juones ja ilvees.
(Menevät.)